Thursday, May 10, 2012

Anxiety

Tulin juuri kotiin, piipahdin lähikaupassa hakemassa purkin maitoa ja jätin äitienpäivämuistutuksen postilaatikkoon. Käteni tärisevät, kroppa on edelleen ihan hikinen, ja tasailen vieläkin hengitystä. Miten voi alkaa ahdistamaan noin pienellä ja mitättömällä matkalla, tuonne kauppaankin on vaivainen ~1km? Menin tällä kerralla kävellen, päivä on ollut kurja, ja ajattelin pienen happihyppelyn piristävän, mutta ei. Menomatka oli vielä ihan siedettävä, ulos päästyäni tunsin sateen tuoksun ja ehdin hetkellisesti nauttia siitä, kunnes sitten pikkuhiljaa se iski. Ohikiitävät autot alkoivat ahdistaa, tuntui että kuskit ja jokaikinen vastaantulija muutenkin tuijottaa ja nauraa miulle. Kaupassa ynähdin hyllyjä pakkaavien työntekijöiden tervehdyksille ja käännyin nopeasti pois. Kassalle sain sentään väläytettyä hymyn ja kiitettyä. Kotimatkalla tiellä liikkui liikaa autoja, kaikki äänet tuntuivat liian lujilta, omat jalatkin vaikuttivat välillä menevän ihan solmuun. Takana lastenvaunujen kanssa rauhallisesti kävellyt nainen muuttui mielessäni kantapäitäni jahtaavaksi töykeäksi rouvaksi, joka tahallaan yritti saada miuta kiinni. Kiristin tahtia. Viimein kotiovella! Avaimet, missä ne on... Ensimmäisenä kylppäriin valuttamaan viileää vettä käsille ja kasvoille, vasta sitten maitopurkki jääkaappiin. Vaihdan päälle tutut kotiverkkarit, olo on heti turvallisempi. Lääkkeet olen kuitenkin muistanut nyt säännöllisesti, lisäsin jopa hyväksihavaitsemani vitamiinicocktailin päivän tablettiannokseen. Mikä tämän taas aiheutti?

~Misantrella

Just got back, went to the store to buy some milk and drop off Mother's Day Gift to the post box. Hands are shaking, body is all sweaty, and I'm still trying to even out my breathing. How can such a short and insignificant little trip cause so much anxiety? I decided to walk this time, since I've had quite a miserable day and I though a little walk and some fresh air would cheer me up. Nope! Walking there started normally, I got outside, smelled the rain in the air, and even got to enjoy it a bit. Then it slowly it digged its claws on me. I started to get uncomfortable with every car passing by, I felt like the drivers were all staring and laughing at me, as well as all the other people walking or biking by. At the store I mumbled somesort of answer to people stocking the shelves and quickly turned away. Somehow I managed to put a smile on my face at the cash register and say thank you. There were too many cars on the road on my way back, every sound felt too loud and even my own feet seemed to not want to cooperate with me. A lady with a stroller calmly walking behind in turned to a heel-chasing monstermom in my head, trying to catch up with me. I quickened my pace. Home at last! Where are my keys... The first thing I do is head to the bathroom sink to soak my hands and face in some cool water, only then I get the milk into the fridge. I change into my comfy home pants and feel a lot safer. I've been taking my meds regularly, I even added my favourite vitamin back into my daily dosage. What could've caused this this time?

6 comments:

  1. hui kauhee :/ en osaa kuvitellakaan miltä tuommoinen tuntuu, yhellä kaverilla on tuota samaa.. ahdistuu julkisilla paikoilla, ihmisistä, autoista, kaupoista on kiire pois, erityisesti pienistä putiikeista. lääkkeillä onneksi pysyy hallinnassa.

    ei oo sullakaan helppoa, jaksamista sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, mulle tulee tämmöisiä oikeastaan tosi harvoin, mutta tänään nyt on kaikki muukin mennyt vaan pieleen. :(

      Delete
  2. pakko kommentoida, miul oli meinaan ihan samanlainen kaupassakäyntireissu eilen! :o syön kanssa lääkkeitä mutta joskus tulee vain tuommoisia jostain. voimia siulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, kohtalotoveri. :/ Miulla ei varsinaisesti lääkkeitä oo muuhun ku masennukseen, mutta tuo tämänhetkinen auttaa myös ahdistukseen. Tämmöisiä tulee kuitenkin niin harvoin, etten oo tajunnu oikeastaan lääkärille asiasta puhuakaan. O__o

      Delete
  3. Mua rupes ahistaan tolleen samalla tavalla kun jäin työttömäksi, eikä tarvinnut enää joka päivä poistua kotoa. Sitten sitä alkoi ulkomaailma ahdistaan. Kun sain taas jotain rutiinia elämääni, niin tuokin asia on jonkin verran parantunut, mutta kyllä silti välillä rupee ahistamaan, enkä mä vieläkään hirveän mielelläni poistu kotoa, varsinkaan jalkaisin ja yksin. En tiedä mikä siinä sitten on. Jotenkin oon liian erakoitunut, ja sitten siinä on myös se, että en tykkää yhtään käydä kaupoissa. Lisäksi liikenne on ahdistavaa, autot hidastaa just sillon kun antaisin niiden mennä ensin, ja sitten polkupyörissä ei tunnu olevan jarruja kun pyöräilijät ajaa miten sattuu.

    Tsemppiä ja jaksuja sulle!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo, just tää kun on työttömänä ollut jo pitemmän aikaa, eikä ole sitä päivärutiinia, niin vaan pahentaa aina tilannetta entisestään. Onneksi on nyt maanantaille sovittuna aika haastatteluun, josta melko varmasti saan sitten työkokeilupaikan, pääsee vähän pistämään oman jaksamisensa testiin. :) Kuulemma voi poikia harjoittelun lisäksi ihan oikeitakin töitä tuo paikka, joten sinällään tosi positiivinen juttu ja odotankin ihan suurella mielenkiinnolla. :)
      Liikenne on kyllä välillä ihan mitä sattuu, mutta jotenkin Seinäjoella ajetaan vielä hullummin. Siellä oon monesti meinannut jäädä auton alle sekä pyöräillessä että kävellessä. Täällä taasen kesäisin ahdistaa liikkua pyörällä tai jalan Hämeenkatua pitkin, koska ihmiset sinkoilee miten sattuu ja saa pelätä joko ajavansa jonkun päälle tai jäävänsä itse sen pyörän alle. :/

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...