Monday, March 19, 2012

Club Failed Death

Lauantaina lähdinkin sitten heti musikaalin jälkeen rautatieasemalle odottelemaan junaani, joka olikin vähän myöhässä. Torkuin lähes koko matkan Tampereelle, enkä meinannut huomata jäädä omalla asemallani pois. Selvisin kuitenkin kotiin asti kaikkine tavaroineni, ja ehdin syödäkin vähän jotain. Sitten aloitinkin tälläämisen, vaatekriiseilyn ja kauhuviinin ryystämisen, ja aina välillä yritin tsempata Pupuhyppyä, jolla oli menossa huono päivä. Lopulta selvisin keskustaan asti, jossa odottelin vielä Pupuhyppyä vartin verran.

En enää muista käytinkö kolmea vai peräti vain kahta luomiväriä.
Olimme Telakalla yhdeltätoista, ja onnistuin lemaamaan perseelleni muutama metri ennen ovea. Onneksi tälläkään kertaa ei sattunut pahasti, on kuitenkin tuota pehmustetta kertynyt... :P Noh, klubihan oli sitten loppuunmyyty, ja meidän edellämme sisälle jonotteli 6 ihmistä mahdollisten lähtijöitten tilalle. Tuumittiin sitten siinä, että miten sopivasti juuri meidän onneamme, eikä jaksettu jäädä odottelemaan josko bileisiin vielä mahtuisi. Suunnistettiinkin sitten Yläaleen nautiskelemaan parit lonkerot, eikä ilta nyt loppujen lopuksi ihan täydellinen fiasko ollut kuitenkaan. ;) Harmitti kyllä kovasti, olin odottanut Club Bella Mortea jo pitkän tovin, ja sitten en sinne päässytkään. Ehkäpä seuraavalla kerralla on parempi onni matkassa!

Tällä kertaa oli parempi onni irtoripsien kanssa. :D
Kuvat ovat meikistä siinä vaiheessa, kun Pupuhyppy oli passittanut minut Hesen kautta bussiin ja kohti omaa sänkyä. Olin varsinaisen tyytyväinen ulkonäkööni pitkästä aikaa, ja sainkin parit kehut. :) Harmi, ettei asukuvaa tullut otettua missään vaiheessa, tai JÄLLEEN KERRAN sitä yhteiskuvaa Pupuhypyn kanssa. Meistä on tullut laiskoja posettajia...

~Misantrella
Ei nyt se edustavin kuva, mutta jokin tässä silti kiehtoi.
I ended up missing Club Bella Morte on Saturday even though I headed back to Tampere after the musical. Me and Pupuhyppy arrived there at eleven, and the whole thing was already sold out! We didn't feel like waiting around to see if someone decides to leave early, so we went to a cheap bar for a couple of long drinks instead. Even though I'm still kinda bummed about missing a party I had waited for so long, the night wasn't a total fiasco, so yay. Hopefully we'll have better luck next time though...

8 comments:

  1. Voi ei, ikävää, että ette päässeet klubille :( Toivottavasti ensi kerralla pääsette, koska klubi oli erittäin loistava. Saisivat kyllä hommata suuremman tilan bileitä varten!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jooh, olis taas pitänyt olla aikaisemmin liikenteessä, mutta nyt kävi näin. Ens kerralla ainakin osataan olla ajoissa! :D

      Delete
  2. Höh, harmi kun et päässyt klubille! Toivottavasti miitataan joskus :D Itsehän onnistuin myös kaatumaan perseelleni siinä Telakan edessä. ^^ Ja ihanat meikit!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli kyllä yllättävän liukas se edusta! :D Ehkäpä nähdään vielä jossain pippaloissa, olisi varsin mukavaa. :) Niin ja kiitos! ^^

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...