Friday, December 2, 2011

Christmas, Christmas, go away...or at least bring me some beautiful white snow?


Puuh. On ollut tarkoitus postata jo useamman päivän ajan, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Kuukin ehti tässä vaihtua, ja minua lähinnä ärsyttää, sillä en ole yhtään jouluihminen. Inhoan kaupassakäyntiä infernaalisten joulurenkutusten soidessa taustalla, inhoan joulukrääsää, enkä pidä jouluruuista. Ei kiitos. Ainut joululta odottamani asia on leppoisa ajanvietto perheeni ja kissojen kanssa. Pidän toki myös lahjojen antamisesta ja niiden saamisesta, ja olenkin onneksi jotain jo löytänyt. Miesväelle on mielestäni äärettömän vaikea keksiä hyviä lahjoja, varsinkin veljelleni, joten nykyään kyselenkin oikeastaan kaikilta suoraan heidän lahjatoivomuksensa. En haluaisi antaa kenellekään mitään turhaa roinaa, itsekin kuitenkin arvostan käyttötavaroita lahjoina.
Kirppikseltä jo loppukesästä löytynyt kattolamppu valaisee viimeinkin!

Leivoin feta-kaalipiirakan (joo, yäk) sekä
sitruuna-marenkipiirakan.
Fluffy! Oli kyllä melkoista sokerihöttöä,
kunnon nörtteilymättöä siis. :P

Restyle, hämiskoru kolisee kaulassa
Viimeisimmät meikkihankinnat:
Stargazerin huulipuna Deep Red
Stargazerin irtoluomiväri, jolla SOTKEE!
ja ebaysta napattu söötti duoluomiväri.
shirt: H&M
skirt: ellos (sale)
tights: ginatricot (sale)
corset: reversible waist training corset
from Corsets.uk (COTD sale)
Lauantaina kuvittelin silmän olevan jo sen verran parantunut, että tulin meikanneeksi koko pärstän. Taisi olla myös tarkoitus piipahtaa kaupungilla, kun kerran tuli tällättyä, mutta en sitten lopulta käynytkään kuin lähikaupassa. Pitäisi järkätä tänne joku parempi kuvailunurkkaus, tällä kerralla paikkana oli keittiö, ja kuvakulma on äärettömän huono, kun gorillapod oli hukassa. Yritin myös saada pieniä läskipossujani mukaan kuviin, mutta eihän siitä taasen tullut yhtään mitään, rottamukulat kun eivät jaksa pysyä hetkeäkään paikallaan.
Jordana primer, Oumeidie eyeshadow palette, H&M eyeliner pen,
poorly added cheap lashes from ebay, and NYX eyebrow pen.
Derp.














Wrist still hurts, btw.

Ruuvi, if I remember correctly.

 Satuin voittamaan Lenswayn FB-kilpailussa ns. ilmaiset silmälasit, ja yritettyäni antaa tarjousta eteenpäin tuntemilleni rillipiruille, päädyin sitten kuitenkin hyödyntämään tuon itse. Aikaa tilata lasit oli tosiaan vain viikko, ja lahjan arvo oli 60e kehykset sisältäen yksiteholinssit. Halusin välttämättä muovisankaiset lasit, koska olen niin rakastunut näihin nykyisiini, joten maksoin kehyksistä 9e ylimääräistä + toimituskulut 5e. Nämä ovat nyt sitten uudet pinnoittamattomat 'halvin mahdollinen vaihtoehto ilman mitään lisähiomisia' -rymylasini. Mukana tuli tarvikepakkaus, jossa linssinpuhdistusneste, -liina ja ruuvimeisseliavaimenperä, sekä kangaspussukka ja pahvikotelo laseille. Ovat malliltaan melkolailla samanlaiset kun nämä nykyisetkin, tuntuivat tosin hieman oudoilta käytössä ensikokeilulla. 

Uudet lasit taaempana, nämä vanhemmat ottivat sankoihinsa
vahingossa hieman hittiä hiustenvärjäyksestä...*oops*


Ginatricotista ostin mielestäni oikein kivan perseenlämmittimen, eli siis neulotun "kynä"hameen. Tuo on siis vain mustaa joustinneuletta, ihanan lämpöinen, vaikkakin kerää kaiken mahdollisen roskan itseensä. Pärstää on nyt sensuroitu aika rankalla kädellä, sillä sen lisäksi, että suklaa (Brunbergin tryffelit, yksi harvoista syystä odottaa joulua) on taasen tehnyt naamasta näppyläisen ja arpisen. Sen lisäksi silmäni ei ole vieläkään parantunut, oikeastaan päinvastoin. =( Erehdyin tässä yksi päivä laittamaan ihan vain eyelineria+mascaraa, ja seuraavana aamuna silmä näytti tältä.
Gross. On siis melkoisen turvoksissa, ja ripsien seassa haavauma.
Tällä hetkellä luomi ei onneksi ole ihan yhtä turvoksissa, mutta se kutisee ja rupea tulee välillä rapsuteltua pois. En tajua itsekään miksen ole käynyt jo lääkärillä tämän kanssa... ai niin, koska viimeisintä aikaa piti odottaa 3viikkoa kipeän ranteen kanssa! *huoh* En tohdi käyttää meikkiä, enkä varmasti korkkaa uutta paria piilolinssejä ennenkuin olen varma, että silmä on kunnolla parantunut. Ketuttaa.

~Misantrella

2 comments:

  1. Mulla teki tuota samaa omalle silmälle sellainen halpisripsari. Siinä oli hartsia, joka ärsytti omaa silmää ihan mahdottomasti ja teki hirmuiset arvet. Hydrocortisonilla parantui, mutta piti olla tosi varovainen ettei tyrkänny sitä tököttiä silmänlimakalvoille.

    ReplyDelete
  2. Lady Grotesca: Kiitos vinkistä, itse olen yrittänyt parannella Bepanthenilla tuota. Saattaa muuten hyvinkin johtua ripsarista/eyelineristä, olen käyttänyt melko pitkään paria tiettyä, ja ripsarista huomasi kyllä todella nopeasti sen alkavan mennä huonoksi. Ei sen käyttö ainakaan ole parantanut asiaa! *tyhmä* Olenkin nakannut nuo menemään, ja yritän nyt saada luomen vain paranemaan.

    Outoa kuitenkin, tähän mennessä oireilut meikkeihin/piilareihin/johonkin mahdolliseen likaan ovat ilmaaantuneet rähmivän silmätulehduksen muodossa, useimmiten juurikin tuossa vasemmassa silmässä. Veikkaisinkin, että tuo syystä tai toisesta ilmestynyt näärännäppy pääsi imemään bakteereja vanhentuneesta ripsarista, ja tadaa, tässä sitä ollaan... -___-#

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...