Saturday, September 10, 2011

Lisää Dermosilia!

Tässä tulee esiteltyä siis kaksi eri tilausta, nämä ensimmäiset hankin elokuun aikana ja unohdin esitellä. Tilasin siis ensimmäisestä tilauksestani rohkaistuneena kokeiluun puhdistusvaahdon rasvoittuvalle iholle, roll-on dödön, sekä suihkuvoiteen.

Jälkimmäistä olen vielä säästellyt ja käyttänyt vanhoja suihkusaippuoita pois, joten siitä en osaa sanoa yhtään mitään, mutta ainakin Dermoshopissa saanut paljon positiivista palautetta. Tuohon puhdistusvaahtoon taasen ihastuin täysin. :) Tuo on pullossa oikeasti violetinsävyistä, alla oleva matto vaan muutti sen kirkkaaksi kuvassa. Vaahtoaa ihanasti ja iho tuntuu puhtaalta pesun jälkeen. Dödöäkin on tullut käytettyä työaamuisin, tosin olen yleensä lisäksi vaatteidenvaihdon yhteydessä suihkauttanut vielä Garnierin spraydödöä, joten en tiedä kumpi varsinaisesti on ollut se enemmän vaikuttava aines. :P

Perjantaina saamassani tilauksessani taasen tuli kokeiluun värjättyjen hiusten shampoo ja hoitoaine, molemmat vielä rasvoittuville hiuksille tarkoitettuina. Joku oli myös aiemmin tilannut noita käsisaippuoita, joten halusin itekin tuommoisen, tuo purkki on ihan huippu. :)

Nyt kun oli myöskin tullut uusi kosmetiikkavihkonen, niin hamsterina innostuin hankkimaan testiin myös sitten sävyttävän kasvovoiteen, meikkivoiteen sekä mineraalipuuterin. :P Olisin onnellisena näitä tänään testaillut, mutta jostain syystä nukuttuani ensin 13 tunnin "kevyet" yöunet olen voinut todella huonosti koko päivän, joten ei meikkailu nyt kyllä yhtään kiinnosta. =( Onneksi koneella on tallella leffoja ja sarjoja, joten voin rauhassa köllöttää sängyssä läppäri vieressäni lepäämässä. :)

~Misantrella

1 comment:

  1. Onko nuo dermosilin rasvottuvan tukan shamppoot/hoitoineet hyviä? Olen kirota päräännyt miljoonassa kaupassa kun ei mistään löydy omalle letille sopivaa saippuaa.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...