
Odottelin vielä varsinaista postinjakajaa, joka kiikuttikin muutaman pikkupaketin postiluukusta läpi. Yksi kirje sisälsi kasan Oriflamen tuoksu- ja huulipunanäytteitä, toisesta paljastui pieni Gorillapod, ja kolmas taasen kätki sisäänsä ebaystä huudetun mustan vinyylitopin. Pakko paljastaa, että tuo tuli joskus sattumalla vastaan, ja olin niin tohkeissani alhaisesta hinnasta, etten tainnut edes koko kuvausta lukea loppuun asti...





Kun olin postin odotellut ja saanut viimein päätettyä mitä pukisin päälleni, lähdin kaupungille. Ensin piti käydä ilmoittautumassa työkkärissä, josta sainkin yllättäen muutaman vinkin tulevien työ- ja opiskelupaikkojen hakuun. En ole tottunut siihen, että saisin työkkärissä jonkinnäköistä apua, Seinäjoella sitä en ainakaan saanut. O_o Osui muutenkin kohdalle vielä harvinaisen mukava nuori virkailijanainen, tykkäsin. :) Piipahdin tuon jälkeen vielä Hömpässä, ne kun sijaitsevat toistensa naapurissa, ja manasin hetkellisesti kotiin unohtunutta viime viikon kuittia - kampanjakuitilla kun olisi saanut 20% alennuksen tällä viikolla. Kotiutin silti alennuksen puutteessa yhdet uudet sukkahousut sekä mustat perussäärystimet. Toivon kovasti, että mahtuisin noihin sukkiksiin, tosin ehkäpä säästelen niitä vielä hetken siihen, että olen päässyt liikunta- ja laihdutusprojektissani eteenpäin. ;)
Kaupungilta kieppasin sitten bussilla vielä omaan lähipostiini, josta nappasin päivän viimeisen paketin, ja tein samalla pienet ruokaostokset.
Laukku ebaystä
Jalat alkoivatkin tässä vaiheessa huutaa jo hoosiannaa, syynä siihen nämä kivat nilkkurit, jotka sain 5e FB-kirppisryhmän kautta. :) Kenkien kaverina posettava mummolaukku on löytänyt luokseni samaa reittiä, ja kevensi kukkaroa vain 2.5e verran. Joskus näinkin. :) Vielä kun oppisi kävelemään korollisilla kengillä saamatta niistä karmeita rakkoja päkiöihin...T__T


Jalat alkoivatkin tässä vaiheessa huutaa jo hoosiannaa, syynä siihen nämä kivat nilkkurit, jotka sain 5e FB-kirppisryhmän kautta. :) Kenkien kaverina posettava mummolaukku on löytänyt luokseni samaa reittiä, ja kevensi kukkaroa vain 2.5e verran. Joskus näinkin. :) Vielä kun oppisi kävelemään korollisilla kengillä saamatta niistä karmeita rakkoja päkiöihin...T__T
Aika siistit kenkä- ja laukkulöydöt! Munkin mummolaukkukokoelma kasvoi yhden kirppislöydön verran eilen. :D Mulla ei varmaan ikinä ole ollut Oriflamen tuotteita, millaisia ne on laadultaan ja hinnaltaan?
ReplyDeleteHehee, mulla on yksi huutiksen kautta löytynyt laukku vielä odottelemassa pääsyä hoiviini. :P
ReplyDeleteOon tosiaan itse tilannut vasta 3 tuplaluomiväriä ja yhden huulikiillon Oriflamelta, sekä sitten noita näytteitä, joissa ei valitettavasti ollut yhtä uutta kiinnostavaa tuoksua, joten en oikein sen kummemmin osaa niistä mitään vielä sanoa. Huulikiilto on ainut, mitä oon oikeastaan ehtinyt vasta testailla, töihin kun ei oikein aamukuudelta kiinnostanut meikkailla... :)