Tuesday, April 10, 2012

Restyled skeletons

Rahattomana on hyvä shoppailla, vai miten se taas meni...? Noh, päädyin joka tapauksessa tekemään uuden tilauksen Restylelle valikoimaan ilmestyneiden uutuuksien houkuttelemana. Hieman alunperin houkutteli salkkumallinen laukku, mutta mikään vaihtoehdoista ei lopulta säväyttänyt tarpeeksi.

Olen jo jonkin aikaa haaveillut fiftarityylisestä kellohelmaisesta mekosta, ja olenkin katsellut Restylen mustaa versiota sillä silmällä. Päätin kuitenkin lisätä hieman väriä maailmaani pinkin mekon muodossa, ja tämä onkin varsin ihana! On kylläkin ryppyinen, sillä kiskoin sen suoraan paketista ylleni. Mekossa on itsessään jo kerros tylliä, mikä tekee helmasa mukavan puffuisen, mutta mielelläni lisäisin tänne alle vielä erillisen tyllialushameen. Mekkoa täytyy hieman kaventaa hartioista, huono ryhtini vaikuttaa istuvuuteen sen lisäksi, että selkäosa on mitoitettu melko suureksi.



Innostuin myös ostelemaan luurankoprinttiset legginsit, hupparin ja hamosen, joista legginsit venyivät varsin mukavasti myös näin L-kokoisen persielle. Nämä ovat ensimmäiset leggarit, joita kenties kehtaisin käyttää ilman hamettakin! Materiaali on melko paksua, joten mitkään kesälegginsit nämä eivät kyllä ole, mutta menevät passelisti kyllä näillä välikeleillä. Hupparista mietin ensin kahden koon välillä päätyen sitten pienempään. Myös huppari on melkoisen paksua kangasta ja hyvin lämmin, tosin ainakin toisesta hihasta löytyi mystinen pyöreä reikä printin vierestä. Hame taasen oli ohutta mustaa kangasta, joka ei mitenkään kyllä vastannut kokomerkintäänsä. Kangas ei joustanut senttiäkään, eikä siten mahtunut päälleni, joten yritän etsiä sille uuden omistajan.

Hoodie and leggins with skeleton print back and front - Restyle

Skirt with skeleton print - Restyle
Harmikseni onni ei taaskaan ollut puolellani erinäisten metalliosien suhteen, ensimmäisen tilaukseni laukkuhan valitettavasti hajosi ensimmäisellä käyttökerralla, ja on sen jälkeen jäänyt kaappiin pyörimään. Tällä kerralla epäonni iski hupparin vetoketjuun, jonka vedin ja lukko mureenivat käsiini jo sovitellessa. :( Myöskin "kaulakoruna" myyty koristeketju pääsi kolahtamaan johonkin, ja toisen lukon päästä mureni irti pieni palanen. Kissamaiset aurinkolasit olivat päässä lauantaina kaupungilla pyörähtäessä, ja niistäkin irtosi toinen linssi....sain sen kuitenkin kitkuteltua takaisin, mutta kyllä näistä huomaa lasien maksaneen vain parin euron verran. Noh, "sitä saa mistä maksaa", I suppose.


~Misantrella

I'm flat broke, and what do I do? Shop for more stuff on the internet! I was infatuated by the new items added in the Polish shop Restyle, and ordered a few items. The first one is a lovely fifties style pink dress with a tulle layering underneath. I think it's absolutely fabulous, especially if you add a poofy petticoat underneath. It was a bit too large in the shoulder area, but I don't think it's too hard to fix. 

The skeleton hoodie, leggings and skirt were also new, so I ended up getting all of them. The leggings were one size, but are quite long and fit my large behind very nicely. The same can't be said about the skirt, unfortunately: the fabric has absolutely no stretch, the zipper is very short, and I think the XL size I ordered is more of a medium. Bad luck seems to follow me and the metal items from Restyle - this time the zipperlock on my hoodie fell apart in my hands as I was trying it on! The zipper itself is still intact, so if I can replace the lock, then it should be good as new. 

The black chain with tiny crosses was sold as a necklace, but is clearly a decorational chain intended to be used in belt loops. A tiny piece broke off from one of the locks on this one too, but other than that it's still in one piece (at least for now...). The sunglasses have a very cute cat eye shape, but you can clearly tell they're chepa - the other lense fell off when I accidentally dropped them. It didn't break though, and I managed to wiggle it back in place, so they're still wearable. The shading is quite poor though, so they're not that good in protecting your eyes from the sun

The store has a lot of nice things, but you should be careful - you get what you pay for! :P

9 comments:

  1. Oi, tuo mekko on kyllä tosi nätti! Miten noissa luurankohameissa menee muuten mitoitus, kun olen miettinyt myös sen ostoa, mutta kun ei yhtään tiedä kumman koon tilaisi. :D Että venyykö paljon? :)

    ReplyDelete
  2. Hupsis! Luin sitten rivien välistä kirjaimellisesti kun olitkin jo kirjoittanut tuosta koosta. :D Mutta mitkäs on mitat tuossa sun hameessa ja mitä kokoa se on, voisin olla mahdollisesti kiinnostunut ostamaan! :)

    ReplyDelete
  3. Ihana mekko! ^^
    Olen itse aatellut myös hankki tuon tapaisen mekon (mustana kylläkin, tai ehkä kaksivärisenä jos jostain löytyisi kiva), mutta ei ole tullut vielä aikaiseksi hankkia.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tuo oli kyllä malliltaan tosi kiva mekko. :) Itsekin tosin mustana halusin alunperin, mutta en osaa enää nykyään vastustaa pinkkiäkään. :D

      Delete
  4. Gorgeous stuff - I also bought that skirt from restyle and its also too small for me *sigh* hope it fits me in XL - but good to know that the leggins fits perfectly - maybe I buy one instead of the skirt ^^

    Greetings from Germany
    Meeow

    ReplyDelete
    Replies
    1. The sizing on that skirt was ridiculously small! I sold mine to a smaller girl, and it's still a tight fit! O_o
      And thanks for following. :)

      Delete
  5. Mulla on sama mekko ja luurankohame! Mekko oli mun mielestä tosi punainen ollakseen pinkki (tai siis kaupan kuva ei vastannut todellisuutta mun näytöllä, sattuuhan sitä) ja mun kappaleessani vuorikangas roikkui vielä pidemmälle alaosassa. Luurankohame oli tosiaan superpieni, mä vaan lisäsin siihen kaistaleet joustavaa kangasta sivuille ja tuli ihan hyvä. Aika järjetön sen malli kyllä oli, kun kynähameessa jousto on aika kiva asia että voi esim. kävellä tai muuta tosi villiä ;)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tommoiset värijutut on kyllä ärsyttäviä, kun ei voi koskaan olla varma toistuuko jokin väri täysin oikein. Ehdinkin jo pikaisesti vilkaista tuota sun hameenmodausta, hyvinhän tuo näytti noinkin toimivan, kas kun ei itselle tullut mieleen. :D

      Delete
  6. Niin tahtoisin itsellenikin tuollaisen luuranko hupparin mutta silloin kun koot ei ole ollut loppu on hinta kuitenkin hirvittänyt niin ettei ole raskinut. :D Yritetään metsästää jos joltain löytyy käytetty versio

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...