Sunday, October 23, 2011

Cracking under Glazing China

Mood: tired, I have a tummy ache =(
Now watching: Showgirls from tv

En taas tunnu saavan postausta aikaiseksi millään, vaikka olisi kyllä mistä kirjoittaa. Unirytmini on niin sekaisin, että heräilen joskus, kun valo alkaa jo katoilla, joten kuvaamisesta ei tahdo tulla mitään. Olisi uusia tavaroita esiteltävänä, mutta en jaksa edes yrittää kuvailla hämärässä asunnossani näin iltasella...

Torstaipäivänä onnistuin heräilemään suhtkoht ajoissa, ja vietin sitten päivää exäni kanssa. Hän oli ajellut Tampereelle nykyisen tyttöystävänsä kanssa, ja tytön viettäessä aikaa äitinsä kanssa minä hengailin sitten hänen kanssaan. Pupuhypyn ja Miukun oli alunperin tarkoitus liittyä myös seuraan, mutta molemmilla oli sitten kiireitä työn/kurssijuttujen kanssa. Oli ihan mukava nähdä taas pitkästä aikaa, tallailtiin kaupungilla, etsittiin paikkaa vaihtanut LeatherHeaven, kurkattiin pariin muuhunkin kauppaan, ja käytiin sitten syömässä Wrong Noodle Barissa. Harmittaa, että siellä on nostettu hintoja, lempiannokseni maksaa nykyisin n. 2e enemmän, yhyy. Harmittaa myöskin se, etten sittenkään ehtinyt saada toivomaani yhteiskuvaa tai kuvaa omasta päivän lookistani, mutta minkäs teet.


Mustikanmakuinen aloe vera -juoma,
mukana myös mustikanpaloja.
Ihanan pehmeä makuelämys! ♥



Itse en ruuan lisäksi ostanut muuta, kuin yhden tavallisen mustan trikoohameen Hömpästä, aikomukseni on modailla siitä vähän kivempi vaihtoehto. Tästä kuvia sitten joskus, jahka projekti etenee.


Perjantaita vietin nukkuen ja maalausprojektini parissa. Kyseessä on siis kierrätyskeskuksesta löytynyt melko suuri sohvapöytä, joka on alunperin ollut ruskea, ja pidempijalkainen. Jalkojen lyhentämisestä huolehti aikanaan Pupuhyppy, pöytä kun oli meillä käytössä olohuoneessa ja oli liian korkea tv-pöytään verrattuna. Nyt kun kerta ylimääräistä maalia sattui vielä löytymään, on pöytä saanut tartuntapohjamaalin päälle jo toisen kerroksen mustaa. Parvekkeeni ei ole lasitettu, ja kylppärissä ei oikein ollut tälle tilaa, joten olen edistänyt projektia sitten eteisessä...toisessa kuvassa näkyy jo pari vuotta sitten tuunattu kirppikseltä löytynyt pikkujakkara.



Outta Bounds, Platinum Pieces, Haute Metal, Strawberry Fields
Maaleista puheenollen, panostin viimein vähän parempilaatuisiin kynsilakkoihin, ja ostin ebaysta yhteensä 4 China Glazen lakkapulloa. 2 näistä on täysikokoista Crackle-lakkaa, joista en ole vieläkään oikein vakuuttunut, mutta joihin alan pikkuhiljaa kuitenkin lämmetä. Innostus näihin lähti ihan täysin Charming Nailsin postauksen kautta, itse tosin kokeilin pinkin lakan päälle tuota Haute Metalia. Pelkän tämän kokeilun perusteella huomaa jo eron halvempiin kynsilakkoihin, nämä levittyivät kauniisti ja kuivuivatkin melko nopeasti. Tykkään, China Glazea tulen ostamaan kyllä jatkossakin. :)
Outta Bounds, Platinum Pieces, Haute Metal, Strawberry Fields
salamalla kuvattuna
Strawberry Fields + Haute Metal

En selkeästikään osaa kynsiposetuksia. :D
~Misantrella

3 comments:

  1. Hei, olit pari postausta sitten saanut BPAL:n tuoksut. Miten toimitus sujui? Kuinka tilasit ja millä maksoit? Itseäni vähän hirvittää tilata, vaikka mieli kovasti tekisi :) Ja voiko pelkkiä impejä tilata vai pitääkö olla täysikokoisiakin tilauksessa?

    Eksyin sivuillesi vasta, oikein ihastuttava blogi! :>

    ReplyDelete
  2. Muakin jotenkin houkuttais tollaset kynsilakat, mut ne tuntuu olevan jotenkin jäätävän kalliita. Oon törmännyt niihin lähinnä johonkin 8 euron hintaan. :/ Oispa mullakin tahdonvoimaa tuunata huonekaluja! :D

    ReplyDelete
  3. Vilmu: Joo, tilasin tosiaan sekä impejä että yhden täysikokoisen tuoksun, ja noita impejä pystyy tietääkseni tilata ihan yksistäänkin. Tai siis, niitä saa tilattua semmoisen 6kpl:n setin, jonka itse otin tuon täysikokoisen lisäksi, siihen sai tosiaan valkata mieleisensä tuoksut. Mulla on luottokortti liitettynä Paypaliin, ja päädyin maksamaan tilaukseni suoraan Paypalin kautta, jolloin lisäsin vain tilauksen yksityiskohdit maksuviestiin. En enää tarkalleen muista miksi tein tilaukseni näin hankalasti, sillä sen sai tosiaan tehtyä ihan heidän omienkin sivujen kautta...:P
    Lähetin tilaukseni elokuun 27.päivä, ja sen käsittelyyn meni melko kauan, sain ilmoituksen lähtevästä paketista syyskuun 16. Mahtaisiko sitten olla nopeampaa tehdä tilaus suoraan BPALin sivuilta? Luotettavaa toimintaa kuitenkin, hyvin pakattuna, ja tuoksut ovat ihania. :) Ihan kaikki eivät omaan nenääni sopineet, ja Zombi sai haukut miehekkeeltä (nyyh, miusta se on ihana!), mutta nämä ovat kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoisia. :)
    Niin ja kiitos kaunis! :)

    Nefer: Nuo on melko tyyriitä, Charming Nails suosittelee yleisesti ottaen http://www.cesarsshop.fi/ , tosin ostelee kuulemma yksittäisiä lakkoja ebaysta. Näin päädyin itsekin tekemään, ja nuo neljä kokeiluun päässyttä kustansivat yhteensä n. 16e postikuluineen, joten ei nyt hirveimmästä päästä hinta kyllä. :) Tosin yksiväriset lakat oli pikkupulloja, mutta en ole vielä yhtäkään kynsilakkaa käyttänyt elämäni aikana loppuun..:P Ensimmäinen crackle-lakkakokeiluni tämän uuden buumin myötä oli tosin ihan tuo Hömpässä 3,95e hintaan myytävä musta lakka, joka vakuutti koostumuksellaan, se kun jätti lähes matan pinnan. :)
    Mulla nämä tuunausprojektit on vähän pitkissä kantimissa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! :D Yhteensä vuosien mittaan oon tuunannut kaksi pikkuhyllyä uudella maalikerroksella, tuon söötin pikkujakkaran pehmustin, päällystin ja maalasin uusiksi, rottahäkkyrä on väsätty hyllystä, ja tuon sohvapöydän lisäksi odottelee tosi kulunut puhelinpöytä, sekä vanha puinen jakkara. :P Niin joo ja keittiöntuolit on saaneet jo osansa maalista, kaipailevat vain uusia pehmusteita ja päällystystä, mutta en tiedä mistä niihin hankkisin pehmusteet...>_<

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...