Monday, June 28, 2010

Juhannusta sun muuta

Mieliala: Tyytyväinen
Taustalla pyörii: The Last Sin Eater

Juhannus meni hyvin leppoisissa merkeissä. Totesin vasta eilen illalla, että jäi alkomaholitkin täysin nauttimatta, mikä tuntuu kyllä hieman oudolta. O_o Oli torstaina tarkoitus tosiaan lähteä Näsinpuistoon goottipiknikille, mutta se sitten jäi, kun kävi niin hassusti, että töiden ja pienen shoppailukierroksen jälkeen onnistuin nukahtamaan koko illaksi lyhyiden päikkäreiden sijaan. Ärsyttää, mutta siksi vihaankin nuita aikaisia aamuja, kun ne kusee aina kaikki miun suunnitelmat.

Perjantaina ystäväni [kutsutaan häntä nyt vaikka nimellä Pupuhyppy, koska kyllästyn itsekin hokemaan sanaa 'ystävä' xþ ] tuli käymään luonani, ja toi mukanaan pitsaa ja jäätelötötteröt. ^^ Ahmimisen jälkeen kaivoin esille sakset ja hyvin vanhanaikaiset hiusleikkurit, ja sitten aloimme erottelemaan hiusosioita. Kauhean kiljumisen säestämänä leikkasin tupsun hiuksia oikean korvani takaa, ja Pupuhyppy leikkasi jäljellejääneet karvat leikkurilla lyhyempään muotoon. Seuraavaksi oli Pupuhypyn vuoro, myös hän piti melkoista mekkalaa hiusten lyhentyessä huomattavasti. Siirryimme sitten loppuvaiheessa parvekkeelle, kun karvoja tuntui olevan joka puolella. Nyt meiltä molemmilta löytyy siis sivukaljut molemmin puolin päätä.

Minun oli tarkoitus vain leikata Pupuhypyn tukkaa, koska itse olen pyrkinyt kasvattamaan omia hiuksiani reilun vuoden ajan. Silloin tuli leikattua lähes kaikki karvat pois, mikä oli todella vapauttava kokemus, mutta kaipaan pitkiä hiuksiani. Pupuhyppy-prkl kuitenkin on halunnut leikata minulle sivukaljut jo useamman kuukauden ajan, ja on vakuutellut niiden sopivan kasvojeni muotoon, joten annoin sitten lopulta periksi. Olen muutenkin päättänyt nyt vaihtaa hiusteni väriä, joten mikäs tässä. Värjäsin juurikasvuni pari viikkoa sitten violetinpinkiksi, yksi lempihiusväreistäni kautta aikojen. En jaksa pelleillä värinpoistojen kanssa enää, joten tyydyn tosiaan värjäilemään vain juurta. Onpahan sitten ainakin hauskan näköinen kun hiukset taasen vähän kasvaa, kahta väriä päässä. xP

Lähdimme sitten Pupuhypyn luo tarkoituksenamme suunnata saunaan, varsinkin kun onnistuimme lähtemään ulos juuri sopivasti vesisateeseen. Parin kilometrin pyörämatkan aikana kerkesi aika näppärästi kastua ihan täysin... Noh, kävi ilmi, ettei Pupuhyppy ollut muistanut tarkistaa miten hänen taloyhtiönsä saunatouhu toimii käytännössä, ja perjantai-illan kaikki vuorot oli varattu koko kuukaudeksi. Noh, sain vaihtovaatetta päälleni, ja kömmin peiton alle sohvalle odottamaan yhtä kolmesta vuokraamastamme leffasta. Tuli tosiaan lainattua Butterfly Effect 3, Deadbirds ja The Imaginarium of Doctor Parnassus. Katsottiin kaksi ensimmäistä, Butterfly Effect on yksi ehdottomista lempileffoistani, mutta tämä kolmas oli melkoinen mindfuck eikä nyt välttämättä mitenkään hyvä sellainen. Itse asiassa en oikeastaan muista siitä enää mitään...^^; Deadbirds sai meidät kiljumaan kauhuissamme, ja oli melkoinen mindfuck sekin, tosin nimen ja tarinan yhteyttä en kyllä ymmärrä vieläkään... Dr. Parnassuksen näkemistä olen odottanut jo jonkin aikaa, ja täytyy kyllä sanoa, että leffa lunasti kaikki odotukset. ^^

Jäin Pupuhypyn luo yöksi, sillä sateinen sää jatkui myöhälle. Aamulla totesimme molemmat, miten inhottavaa on nukkua toisen ihmisen kanssa 120cm leveässä sängyssä! xþ Unohdinpas muuten mainita, että tulimme illan aikana myöskin lävistäneeksi vasemman korvani. Oli tarkoitus laittaa rustokorvis oikeaan korvaan, mutta koska panikoin liikaa, tyydyimme vain puhkomaan uuden reiän vasempaan korvaan vanhan umpeen menneen tilalle. Olin hankkinut steriloituja lävistysneuloja, joten ihan hakaneula-kokeilun asteelle tämä ei sentään mennyt. ;)

Lauantain ja sunnuntain vietin pikkuhiljaa siivoillen, pyykäten ja leffoja katsellen. Kokkasin myöskin itselleni juhannuksen lopetusaterian, ja huomasin aivan liian myöhään, että tuolla Näsinpuistossa olisi ollut myös juhannuksen päättäjäisetkin sunnuntai-iltana. Baf.

Tämän päivän olen viettänyt lähinnä siivoten ja tiskaten. Pitäisi tässä illan mittaan käydä vielä kaappeja läpi, suunnitella ompeluksia, ja etsiä niihin sopivia kankaita. Täällä pyörii edelleen pari laatikkoa, jotka pitäisi viedä häkkivarastoon tilaa viemästä. Kaapissa on myöskin kasa tavaraa, jota pitäisi listata huuto.nettiin myytäväksi, varsinkin nyt, kun olen innostunut shoppailemaan netistä niin paljon kaikkea, että elän oikeasti yli varojeni. T__T Noh, pian on sentään palkkapäivä...

~Minya

P.S. Uudesta hiustyylistä (kuten koko pirun juhannuksestakaan) ei ole vielä yhtäkään kuvaa, pyrin ottamaan pari huomisen aikana, ja lisäilen ne joko tähän taikka uuteen postaukseen.

2 comments:

  1. Se varmaan riippuu paljolti siitä kenen kanssa nukkuu että onko 120cm riittävästi tilaa. Meillä nukkuu 2 ihmistä ja 2 kissaakin sen kokoisessa punkassa eikä ole valittamista. :) Lähinnä kun hotellissa jouduttiin nukkumaan leveässä sängyssä suretti se kun toinen on niiiiin kaukana. :DD Sopu sijaa antaa ja rakkaus vällyjä lainaa sanoi mummukin aina. ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Riippuu kyllä tosi paljon siitä kuka siinä vieressä köllöttää. :) Itse olen melkoinen pyörijä ja nykyään jos nukun yksin, olen melko pitkälti asennossa X keskellä sänkyä pää neljän tyynyn väliin upotettuna. :D Herra J:n kanssa ollaan kyllä onnistuttu nukkumaan ihan nätisti vierekkäin, kerran olen tainnut vahingossa unissani kääntyä liian innokkaasti ja samalla huitaista miesparkaa. :P

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...