Haru 26.01.2008 - 10.06.2010

Mieliala: Väsynyt, laiska, mietteliäs ja melko ärsyyntynyt omaan saamattomuuteen
Taustalla pyörii: Amityville Horror

Huh, onpas aika taas juossut! Ei ole tullut kirjoiteltua, kun yleensä siinä vaiheessa kun on koneelle päässyt on inspiraatio ehtinyt jo kadota ja olen myöskin pariin otteeseen nukahtanut pöydän ääreen. Pääsin siis töihin, ystäväni oli järjestänyt minulle haastattelun kesätyöpaikkaansa viime viikon maanantaiksi, ja aloitinkin sitten heti tiistaina työt. Olen siis juhannukseen asti pesulassa töissä, lyhyt pätkä, mutta parempi sekin kuin ei mitään. Eihän tuo työ todellakaan mitään unelmaduunia ole, mutta taloustilanteen ollessa mitä on ainakin allekirjoittanut on työpaikasta kiitollinen. Aikaiset aamut vain eivät tule koskaan olemaan minun juttuni! x(

Onkin tosiaan tullut nukuttua päikkäreitä usein, ja viimeksi torstaina nukahdin tähän koneelle kun pääsin kotiin. Muuten en sitten olekaan saanut juuri mitään aikaiseksi, kämppä pitäisi siivota ja tiskitkin tuolla kaipaavat hellää huomaa. Ystäväni stressailee lähes päivittäin mitä pukisi Lumoukseen kullekin päivälle, ja se taasen ahdistaa itseänikin, kun oma vaatekaappi ei mitään ihmeellistä sisällä. Muutenkaan en jaksa ymmärtää miksi pitää kilpailla toisten kanssa vaatteilla tyyliin "mulla onkin tälläinen, mitäs rytkyjä sulta löytyy?", miksei voida vain nauttia hyvästä musiikista ja kavereiden seurasta?

Oma painoni on myöskin tällä hetkellä arka asia. Olen aina ollut todella pitkä ja hoikka, vasta viimeisten neljän vuoden aikana paino on alkanut hitaasti nousemaan ja aiheuttamaan lisää itsetunto-ongelmia. En ole koskaan pitänyt urheilusta, joten olen muutenkin melkoisen huonossa kunnossa tällä hetkellä. Painoni kanssa kamppailua ei yhtään auta se, että ystäväni stressaa olemattomista mahamakkaroistaan, vaikka onkin 25kg kevyempi ja lähes yhtä pitkä kuin minäkin. =( Kaikkihan olisi loistavasti, jos vain viihtyisin omassa kropassani, mutta kuinka moni nainen oikeasti tyytyy siihen, mitä hänellä on?

"Virallisen" ylipainon puolelle kiloni lipsahtivat vajaa vuosi sitten, kun aloitin masennuslääkityksen. Samaan aikaa tuli myös mussutettua paljon suklaata ja muita herkkuja, joten ne kaikki päätyivät sitten lähinnä vyötärölle. Saatan vitsailla "rakkaudella kasvatetusta tynnyristäni", mutta todellisuudessa asia on minulle erittäin arka. Olen yrittänyt muuttaa ruokavaliotani parhaani mukaan terveelliseempään suuntaan, ja harrastaa enemmän liikuntaa, mutta paino vain junnaa paikoillaan. Onneksi sentään tulee pyöräiltyä säännöllisesti 12km päivässä tämän työrupeaman ajan, noh, ainakin kolmena päivänä viikossa, sillä vihaan sateessa pyöräilyä.

Tulinkin pari viikkoa sitten ostaneeksi kaksi Naturdiet-painonhallintapakkausta, jotka ovat edelleen käyttämättä tuon työrupeaman vuoksi. Tarkoitus siis oli aloittaa pakkausten käyttö töitä edeltäneenä sunnuntaina, mutta työn fyysisen luonteen vuoksi ajattelin siirtää dieettiä mahdollisten oireiden ja heikotuksen vuoksi. Mutta ehtiihän tässä kyllä, varsinkin kun ei ole oikein takeita töiden jatkumisesta. =/ Ainakin saisi sitten paremman aloituksen kunnon laihduttamiseen! ^^

Tuntuu vain siltä, että nykymaailmassa on helvetin vaikea elää. Töiden suhteen pitäisi olla nuori, koulutettu, ja paljon työkokemusta omaava, mutta näitä kaikkiahan ei voi millään yhdistää. Ulkonäöllisesti tulisi olla laiha ja kaunis, jokapuolelta tunkee tätä nykyajan kauneusihannetta. Telkkarissa ei näy paksuja ihmisiä muuta kuin laihdutusohjelmissa, lehdissä tuputetaan kauneus- ja varsinkin laihdutusvinkkejä säännöllisin väliajoin, ja netistä etsitään thinspiraatiota oman kehon muokkaamiseen. Pikkutytöt alkavat stressata ulkonäöstään hyvin nuorella iällä, mikä ainakin omasta mielestäni on todella huolestuttavaa. Vaatekauppojen valikoimat myös sisältävät paljon ns. liian aikuista vaatetta lapsille. Sitten vielä ihmetellään miksi nuoriso on niin masentunutta? Huoh.

Tällaista avautumista tällä kertaa. =/ Vaihdetaanpas aihetta johonkin mukavampaan, kuten vaikka vaatteisiin ja muihin ostoksiin! ^^ Kävin tosiaan ostamassa Lumous-liput jo ennakkoon tänä vuonna, koska viime vuonna odotimme ystäväni kanssa tunnin ennen perjantai-klubin alkua, että saisimme liput. Onnistuimme olemaan noiden muutaman joukossa, joille lippuja vielä riitti, mutta ennen biletystä oli pakko käydä vielä hotellilla vaihtamassa vaatteet, olimme kuitenkin tulleet paikalle suoraan Särkänniemestä, hih! Maanantaina jouduin sitten käydä hakemassa nuo liput exälleni, joka ilmoitti haluavansa myöskin tulla tsekkaamaan kyseiset bileet. Ihan mukavaa, olemme kuitenkin edelleen todella hyvissä väleissä, ja ystävänikin odottaa kovasti exäni visiittiä Tampereelle, hengailimme kuitenkin niin paljon kolmisin ennen muuttoa tänne. ^^

Olen onnistunut vähän hullusti elämään yli varojeni tässä kuussa, tai siis rahaa on edelleen, mutta laskuthan tulevat maksettavaksi vasta ensi kuun puolella. Kaikista lukemistani varoituksista huolimatta (tai ehkä shoppailuhuumassani vain unohdin kaiken) päädyin tilaamaan aletuotteita XtraXilta, tulossa siis (toivottavasti) kolme hametta. Sain jo kaikki tilausvahvistukset ja myöskin DHL:n pakettikoodin, mutta ainakaan vielä koodi ei löydä DHL:n sivuilta mitään. Toivottavasti kaikki kuitenkin menee hyvin, ja saan tilaamani tuotteet.

Tilasin myös Backstreetiltä alesta kaksi verkkopaitaa, mustan ja pinkin. Ovat malliltaan Living Dead Soulsia, ja näissä on tuommoiset irtohihat. Koot olivat kivoja, verkko joustaa mukavasti, paita vaan jää hieman lyhyeksi, mutta tällä kropalle tuonne alle pitää muutenkin laittaa jotakin, ja todennäköisesti vielä korsettia päälle. Korseteista puheenollen, pitäisikin värkätä ihkaensimmäinen oma korsu, ja alka harjoitella jollain noista ostetuista korsetin pitempiaikaista käyttöä. Nämä kuvat Backstreetin omilta sivuilta, en ole vielä ottanut noista omistani kuvia. Mustasta en enää löytänytkään kuvaa, sain vissiin sitten viimeisen?

Sain myöskin ikäviä uutisia viime viikolla. Äitini soitti, ja kertoi kääpiöhamsterini Harun nukkuneen pois. =( Haru ehti elää kaksi vuotta ja reilut neljä kuukautta, pieni mummelini. ♥ Viimeisen kuukauden-puolentoista aikana Harulle kehittyi ilmeisesti jokin kasvain vatsaan, masu tuntui pinkeältä, mutta se ei kuitenkaan tuntunut mitenkään palleroa vaivaavan. Haru puuhaili ja söi ihan normaalisti, äitini ja isäni myöskin leikkivät pikkuisen kanssa paljon. Yhtenä iltana Haru ei vain sitten enää jaksanutkaan oikein liikkua taikka syödä, ja väsähteli jatkuvasti. Äitini sanoi tietäneensä lähdön ajan koittaneen, ja otti pikkuisen syliinsä. En tiedä menikö tuo kasvaimenperkele sitten repimään jotain vai mitä lopulta tapahtui, mutta pikkuinen kuitenkin vuosi vähän verta, mutta oli rauhallinen kun sai olla kädellä rapsuteltavana. Hengitys muuttui hitaammaksi ja lopulta rakkaani vain hiipui pois. Olen kiitollinen siitä, että pikkuinen ei kuollut yksin dunaansa, mutta suren kauheasti sitä, etten voinut itse olla paikalla ja etten ollut nähnyt muruani lähes kuukauteen. Haru oli ensimmäinen jyrsijälemmikkini, ja paras pieni pallero mitä kukaan voisi toivoa. Haru luotti ihmisiin, oli ihanan utelias ja selvästikin persoonallinen tapaus. Iän myötä Haru muuttui kärsimättömämmäksi, ja jos et käsistäsi päästänyt häntä etenemään, niin tyttö tuli ja puraisi. Ilkeyttään muruseni ei koskaan purrut ketään, minuakin puri vain koska oli erimieltä kynsien leikkaamisen tarpeesta. ;) Nakki, mummo, rotta, pallero, haisuli, töpöhäntä, mussu, Haruliini...rakkaalla on monta nimeä, pikkuista tulee todella kova ikävä. ♥

~Murmeliaan ikävöiden, Minya.