Aloitin ensimmäisen blogini MSN Spacesin aikaan, ja siellä se on edlleen luettavissa. Japanissa ollessani siirryin kuitenkin Bloggerin hoiviin, ja täällä lojun edelleen, vaikka menossa onkin jo kolmas yritys. Tällä hetkellä kaksi edellistä ovat näkyvissä vain itselleni, mutta ehkä julkistan ne joskus uudelleen. Tämä on myöskin ensimmäinen suomenkielinen blogini. Kirjoitan pääasiallisesti itselleni, tavallaan blogi on minulle moderni versio päiväkirjasta. Blogistani ei löydy elämää suurempia asioita, vaan juuri sitä itseään, elämää. Olen aina kirjoitellut jotain, nuorempana pidin sitä oikeaa päiväkirjaa, ja nyt pyrin enemmän tai vähemmän huonolla menestyksellä pitämään päivyriä. Muistini on todella huono, joten asiat, joiden en tahdo unohtuvan tulevaisuudessa täytyisi säilyä edes kirjalliseen tai jopa kuvalliseen muotoon. Asiat, joita en kehtaa kaikelle maailmalle paljastaa, jäävät silti vain itselleni.
Miksi sitten kirjoitan julkisesti? Ehkä taustalla silti piilee kaipuu tulla kuulluksi, tulla hyväksytyksi. Olen ollut koulukiusattu ala-asteelta lähtien, eikä minulla ole ollut juurikaan ystäviä. Vasta lukiossa asiat alkoivat sujua, kun kaikki idiootit lähtivät amikseen. Ja ei, tarkoitukseni ei ole tällä väittää, että vain fiksut käyvät lukion tai että ei-niin-kirjaviisaat menevät amikseen, ei toki. Sattui vain niin, että kaikista suurimmat kusipäät lähtivät onnekseni jonnekin muualle, ja sain jatkaa elämääni rauhassa. Lukiossa minulla oli muutama hyvä kaveri, ja seurustelin ensimmäisen kerran. Sain edelleen osakseni ilkeämielistä vittuilua, mutta en juurikaan jaksanut välittää siitä enää. Tuntuu kuitenkin siltä, että varsinainen minäni heräsi eloon vasta aloitettuani opinnot ammattikorkeakoulussa, ja olen sen jälkeen hiljalleen muokannut olemustani enemmän itseäni kuvaavaksi.
Palatakseni aiheeseen: Itse olen seuraillut muutamaa blogia jo pidemmän aikaa, ja jos törmäänkin johonkin mielenkiintoiseen, ryhdyn tekstejä lukemaan. Tämän vuoksi siis määrittelen itseni blogiholistiksi. En lue vain kavereiden tai tuttujen blogeja, vaan myös tuikituntemattomien kirjoituksia. En tiedä, ehkä on vain mukavaa kurkistaa välillä jonkun muunkin pään sisään...;)
Mäkin pääsin peruskoulun jälkeen eroon kaikista kiusaajista ja valitettavasti nyt vasta uskallan olla sitä mitä haluan!
ReplyDeleteKoulukiusaaminen on kyllä asia joka tuntuu vievän elämältä pohjaa. Vaikka asia on jo vuosia takana päin, arvet ovat edelleen syvällä. Itsellänikin asiatt onneksi edes lievästi helpottivat kun pääsi sieltä pienestä kotikylästään pois.
ReplyDeleteMiekin aikoinaan kirjoittelin päiväkirjaa ja muutenkin purin ahdistustani kirjoittamiseen. Blogi on ihan hyvä keino kyllä asioiden muistissa pitämistä varten, itselläni on dissosiaatiohäiriön takia todella huono muisti, saatan muistaa tehneeni asian X mutta ei mitään hajua koska se oli, viime kuussa, viime viikolla, eilen? En myöskään omaa minkään sorttista ajantajua joten kalenteriin tuli kyllä merkattua kaikki mahdollinen ylös. :D Nyt kun sain lahjaksi seinäkalenterin eikä mukana kulje taskukalenteria, on olo hiukan orpo. Ei sitä viitsi yhteiseen kalenteriin kaikkia mahdollisia menojaan rustata.
Mutta niin, hienoa että sinullakin asiat lähtivät aikoinaan parempaan suuntaan ja sait voimia olla oma itsesi. Itsekkin yritän koko ajan vain enemmän pyrkiä siihen suuntaan että saisi näyttää siltä miltä on vuosia jo omassa mielessään näyttänyt mutta ei ole voinut.