Showing posts with label kesyhiiri. Show all posts
Showing posts with label kesyhiiri. Show all posts

Wednesday, October 24, 2012

The past and the future



Tähän ei kukaan suoranaisesti minua haastanut, mutta miusta tämä oli varsin kiinnostava "kiertopostaus", joten muistelenpas minäkin ajassa taaksepäin. Tosin koska olen jo ihan ikäloppu, niin lisäilen parit kohdat...

Friday, May 11, 2012

Crappy day x(

Joo, ei tosiaan mennyt kauhean kivasti tämä päivä. Aamulla herätessä vielä nauratti, sillä olin nähnyt jotain häröä unta siitä, miksi EN menisi katsomaan Avengersia, mutta melko pian kaikki menikin sitten plörinäksi. Sää oli harmaa ja näytti siltä, että tulee vielä satamaan (tätä kirjoittaessa sataakin), joten ei yhtään kiinnostanut lähteä liikenteeseen. Huomasin myös yhtäkkiä, että kamerani 8G muistikortista oli lohjennut millin-parin pala muovireunusta, eikä kamera suostunut enää lukemaan korttia. Kortti kuitenkin toimii yhä tietokoneeseen liitettynä, joten kaikki kuvat ovat kyllä tallella. Tällä hetkellä joudun pelailemaan puolet pienemmällä kortilla, jonka nyysin camcorderistani. Ärsyttää. Noh, pärjäsin kuitenkin neljä vuotta 512megaisella kortillakin, joten ei kait siinä...

Outfit from yesterday
Ranteessani on suuri ja arka mustelma, jonka sain ilmeisesti tiistaina pyöräillessäni. Totesin jo viime kesänä, että miun on pakko vaihtaa pyöränsarvet toisenmallisiin, sillä en osaa millään korjata huonoa ranteideni asentoa, ja esim. käyräsarvien kanssa olisi pakko. Mustelma oli muodostumassa jo tiistai-iltana, mutta se oli niin haalea, että luulin vain kuvittelevani. Nyt se on kuitenkin vain tummentunut ajan mittaan, ja näyttää melko karulta IRL.

Bruise on my wrist
Tili huutaa tyhjyyttään, joten kunnon ruokakauppareissusta saa haaveilla ensi viikkoon asti. Luulin, että olisin tänään saanut perusjuttuja haettua tuolla epäonnisella kauppareissullani, mutta pieni tilin välitarkastus osoitti, että Yliopiston Apteekki on tähän mennessä ainut asioimani putiikki, joka ei osaa pitää miun tiliä ajantasalla. Harvinaisen ärsyttävää, olen nyt jo yhteensä kolme kertaa luullut apteekkiveloituksen jo menneen ja näkyvän saldossa reaaliajassa, mutta tuon YA:n kohdalla näin ei koskaan ole asia. Noh, ehkäpä muistan ensi kerralla.

Makeup from yesterday, pink and purple eyshadow
Onnettoman kauppareissun jälkeen loppupäivä menikin kotosalla sohvalla röhnöttäen ja sarjoja katsellen. Kunnes sitten yhtäkkiä huomautettiin kellon olevan 20.04, ja miun olisi pitänyt olla hoitamassa Pupuhypyn kirppisbisneksiä 2km päässä. Minä kun olin odotellut, että Pupuhyppy ilmoittaisi vähän tarkemmin mitä ja keneltä olen hakemassa, mutta kun mitään ei kuulunut, niin en tajunnut kellon tulleen jo niin paljon. Noh, juoksin äkkiä kellariin ja pyörävarastoon, ja 9min myöhemmin olin paikan päällä vain todetakseni, että kyseinen ihminen oli sitten jo poistunut paikalta, ja jos olisin lueskellut FB-viestejäni, niin olisin nähnyt Pupuhypyn laittaman tiedon tästä. Noh, kyseinen tieto ois tavoittanut miun paljon varmemmin tekstarilla tai puheluna, en miä pidä mobiilinettiä päällä 24/7, se kun tuhostaa kännyakun aika nopeasti tyhjäksi!! Kiukun voimalla pörähdin sitten takaisin kotiin, vedin itkupotkuraivarit ja popsin vähän suklaata, johan taas helpotti.

Ylimääräisenä kiukkubonuksena tietenkin se, että alkuperäisen suunnitelman mukaan miun mummon, iskän ja setän+hänen vaimonsa oli tarkoitus piipahtaa täällä lauantaina matkallaan sukulaisjuhliin, mutta tämäkin sitten peruuntui muiden sukulaisten takia. En ihan oikeasti ymmärrä, mitä liikkuu päässä aikuisilla ihmisillä, kun pitää toisten ilo pilata! Odotin kovasti näkeväni iskän ja mummunkin, alkaa kieltämättä olla vähän ikävä omaa perhettä. :(

Niin ja huomasin myös viime viikon loppupuolella, että molemmille miun rotista on ilmestynyt jotain kasvaimia pitkin kroppaa. :( Ja vasta tasan kuukausi sitten menetin Raitapepun suurelle kasvaimelle, asuntoni on kovaa vauhtia muuttumassa Syöpäläksi.


Noh, eilen oli sentään ihan ok päivä. Olin ostellut erilaisia siemeniä jo huhtikuun puolella, ja sitten unohtanut ne siivotessani. Eilen ne tulivat kuitenkin vastaan, ja istutinkin ne samantien. Ruukuista löytyykin nyt sitten kolmea erilaista salaattia, parit yrtit ja kahdenlaisia kukkia. Siemeniä olisi vielä jäljellä, mutta käytin kaiken mullan näihin ruukkuihin.

Nyt nukkumaan, josko huomenna olisi jälleen parempi päivä.


~Misantrella

Yeah, today wasn't so great. I was laughing when I woke up, since I'd had a dream about why NOT to go see The Avengers, but quite soon things just started to go downhill. The weather was gray and it looked like it was going to rain (it's raining as I'm writing this) so I had no inspiration to leave the house. I also noticed that my camera's SD-card has a teeny-weeny chip in the plastic on one of the corners and now my camera refuses to acknowledge the card. I can still read the card on my computer, I just can't seem to save any more pictures on it. So for now I've stolen the SD-card from my camcorder, since I don't really use it.

I've also got a big sore bruise on my wrist, from biking on Tuesday. My hands are always in some weird angle, so my wrists are in danger with every bump on the road. I noticed this last year, but have yet to change the handles on my bike. I believe it's the only way to save my wrists since I can't seem to correct the angle using the normal horizontal bicycle handles. The bruise was already there on Tuesday night, but it was so pale I thought I was imagining it.

After my unfortunate trip to the grocery store I spent the rest of the day lazying on the couch watching tv. Until suddenly I realize it's 20.04 and I'm supposed to be meeting someone on behalf of Miss Bunnyhop (=Pupuhyppy). I had no concept of time, since I was waiting for some more information on who I was supposed to meet and what they were supposed to give me. All I knew I had 2km to go, all because of some second-hand deal they had arranged. So, off I go to get my bike and 9mins later I'm at the meeting place and there's no-one there. If I had checked my FB messages I would've gotten the info that this person had already left, but I DON'T have my 3G -thing on in my cell 24/7, seeing as I'm mostly home and at the computer. I can't understand why she couldn't just send me a text or call? I used my anger in hurrying back home, had a tiny breakdown raging about the whole thing, shed a few angry tears, ate some chocolate and magically felt much better afterwards. 

An extra piss-me-off is the fact that my dad, grandma, uncle+wife were supposed to stop by on Saturday on their way to a family party, but now that's ruined, thanks to other relatives of mine. Seriously, what causes sane (?) adults to deliberately ruin things for other people? I was really looking forward to seeing my dad and even my grandma (not all that close to her), since I'm kinda starting to miss my family. :(

Oh, and if this all isn't enough, last week I noticed that both my rats have tumors or extra lumps of some sort here and there on their bodies. It's only been a month since I lost my mouse Raitapeppu (=Stripybottom) to a tumor/cancer, and now the same thing is happening to my rats. My home is turning to Cancerville. :(

But on a positive note, yesterday was an ok day, and I finally planted the seeds I had bought earlier in April. I had since forgotten them and when I came across them yesterday I immediately planted them in different sized flower pots. I'm all out of flower dirt now, so I'll have to get some more, cause I still have some seeds left. I planted 3 types of lettuce, 2 types of flowers, and a couple different herbs. 

But off to bed now, perhaps tomorrow will be a better day.

Tuesday, April 24, 2012

Raitapeppu 2010-2012

Hyvästi, pieni ystäväni. ♥

Tuesday, March 6, 2012

Marching with the Sun

Asuna 24.02.
Alkaa olla rinnat täynnä kevättä, tämä maaliskuun aurinko tuntuu ihan erilaiselta kuin vielä helmikuun puolella. Kaunis, lämmittävä auringonpaiste on ainakin minuun vaikuttanut varsin energisoivalta, ja tuntuu muutenkin, että rinnat on täynnä kevättä! :)

Sunnuntaina nukuin reilusti pitkälle päivään, ja nousin vasta kolmen aikoihin. Innostuin ensin tiskailemaan kaikki astiat puhtaiksi, ja sitten aloin järjestämään keittiötä. Sainkin siivottua osaa keittiönkaapeista ja keittiötä muutenkin, mutta valon huvetessa siirryin sitten muun asunnon pariin, keittiöstä kun oli juuri pari päivää sitten harmillisesti palanut lamppu, enkä ole sitä muistanut korvata uudella. Järjestelin tavaroita kaappeihin ja laatikoihin, vaatteet kaappeihin, myytävät tavarat omiin pinoihinsa, meikit kaikki omiin laatikoihinsa, ja kaikki irtopinnit ja -ponnarit ovat nyt tallella omissa rasioissaan. Imuroin, tomutin, imuroin lisää, pikapuhdistin kaikki käytetyimmät kenkäni, pesin pyykkiä sekä raivosin muutenkin kylppärissä. Lopetin siivoilun vasta tajutessani kellon olevan 20.57, jolloin kävin vielä suihkun kautta puhdistamassa itseni. :P Varsinainen kevätsiivouspäivä siis, hyvän musiikin tahdissa toki! Palkitsinkin sitten itseni kulhollisella jäätelöä ja katsomalla telkkarista ihastuttavan roller derby -leffan Whip It. Olen nähnyt kyseisen leffan kerran aikaisemmin, ja pakko sanoa että tykkäsin. :) Itselläni kun kyseinen laji taitaa jäädä pelkälle haaveilun tasolle...

Tänään kävin viemässä pari kirjettä postiin, sekä noutamassa huuto.netistä ostamani mustat farkut. Tämän jälkeen pörräilin vielä kaupungilla ihmettelemässä vaatekauppojen tarjontaa. Tampereen suurinta Hömppää on kovasti tässä remontoitu, ja yläkerta on ollut poissa käytöstä. Tänään sinne kuitenkin pääsi ihmettelemään, ja sinne olikin siirretty jo alusvaatteet sekä nuortenvaatteet. Ihan kivalta näyttää, tosin on muuttumassa sokkeloiseksi! En voinut vastustaa paria ihanaa minihametta, toinen raidallinen onkin itseasiassa näkynyt jo ainakin yhdessä blogissa. :) Hömpässä oli myöskin tarjolla ainakin kolmet ihanat sukkikset, mutta lompakko ei nyt ikävä kyllä antanut lupaa niitä ostaa. Ehkä sitten myöhemmin, mikäli niitä on vielä tarjolla. Kuvia näistä maanantaisista ostoksista tulossa varmaankin huomisin, tältä päivältä oli luonnonvalo jo lopahtanut siinä vaiheessa kun ehdin kotiin.

Ehdin jo tovin myöskin stressailla miten järjestäisin vierailua Seinäjoelle, sillä olisi pitänyt olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Asia kuitenkin järjestyi lopulta varsin hyvin, ja lähdenkin nyt sitten keskiviikkona vierailemaan perheeni luona, ja palaan sopivasti takaisin lauantaina niin, että ehdin kuin ehdinkin Club Bella Morteen! Olimme nimittäin äitini kanssa sopineet, että menemme yhdessä katsastamaan Seinäjoen Kaupunginteatterin Dance of the Vampires -musikaalin, ja näytösten käydessä vähiin äitini päätti sitten alkuvuodesta varata liput tuohon 10.3. olevaan päivänäytökseen, me kun saimme kumpikin kyseistä näytöksestä muutaman euron alennusta. Äitillä alkaa sopivasti juuri lomaviikko, ja itselläni ei näin työttömänä haahutessa ole sen kummempaa aikataulua, niin voin lähteä käymään näin keskellä viikkoa. :)

Mutta voisin vaikka esitellä muita lähiaikojen hankintoja. Katselin tätä Lipin valkoista waist cincheriä sekä huuto.netin, myyntiblogin että Goottikirpiksen kautta, mutta maltoin ostella sen vasta myyjän laskettua hintaa. Olen kyllä varsin tyytyväinen ostokseeni, sillä tämä menee just kivasti omalle makkaravyötärölleni! :)

Posti on kuljetellut lisää myös noita ripsiä, vielä taitaa parit olla matkalla. Pitäisi vaan hankkia se kunnollinen liima, mulla kun ei ole kuin noiden mukana tulleita miniputkiloita, joista useimmat ovat jo valmiiksi kuivaneita tai muuten vaan hirveää myrkkyä.

Tähtiblingiä, tuuheampaa ja luonnollisempaa karvatuheroa.
Tusinatuheroita, ensimmäiset melko luonnolliset ja varsin kivannäköiset, toiset vähän matkalla kärsineitä.
Tulin hankkineeksi myös toisen BB Creamini, se kun oli myyjällä tarjouksessa, ja olin tuota katsellut jo silloin ensimmäistä ostellessa. Molemmat ovat siis Skin79, se aikaisemmin hankkimani oli mielestäni liian harmahtava, enkä ainakaan vielä ole sen kanssa täysin sujut. Tätä olen ehtinyt tähän mennessä käyttää vasta kerran, mutta peittävyys ja sävy ovat huomattavasti paremmat. Tämä on tarkoitettu nuorelle iholle, mutta ominaisuudet olivat kuvauksen mukaan juuri sitä, mitä meikkivoiteeltani kaipaan, joten kaippa tämä sopii tämmöiselle ikälopulle akallekin. :D


Skin79 Dream Girls BB
Mutta nyt taitaakin olla aika siirtyä unten maille, joten jatkanpas taas huomenna. Niin ja kiitos kaikille uusille ja vanhoille lukijoille, teitähän on ihan hurja määrä, 53! Jotenkin todella hämmentävää moinen. O_o

~Misantrella

My poor mousy is sick, she has a gigantic tumor on her right side. =( She still seems energetic, is eating and drinking well, but I don't know what to do.
I'm loving the sun this March! Somehow it seems so different from February, it's so energizing. Springtime is here! The sun gave me so much energy on Sunday, that I actually started spring cleaning without really noticing it. I spent all day cleaning and organising and rearranging, and stopped only when I realised the tv-movie I had been waiting for was starting. :P 

Today  was spent with shopping, when I first headed out to pick up a pair of black jeans I bough second-hand. After that I spent some time wandering around the clothes stores, and did find two pretty miniskirts (pictures tomorrow). H&M also had some lovely new stockings/pantyhose but my wallet refused to get them for me, sniff. Maybe later.

Wednesday, December 7, 2011

Sinivalkoinen Suomi

Onnea itsenäiselle Suomelle! Näytän tosin olevan myöhässä tämän kanssa....f^^;
Happy Independence Day to all fellow Finns! :) I'm late with this post, sorry...

Tampereellekin on viimein saatu lunta :)
Olen viettänyt Itsenäisyyspäivää rennosti sohvalla köllötellen. Heräsin aamulla todella aikaisin, kun en vain millään saanut enää nukuttua, joten tulin kurkkimaan television tarjontaa. Päädyinkin sitten torkkumaan jonkun Disney-leffan parissa toista tuntia. Olen myös suunnitellut paria lahjaprojektia ja muitakin askartelujuttuja, siivonnut elukoiden häkit, laittanut ruokaa ja syönyt itseni ähkyyn, sekä katsonut sivusilmällä Itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Rotat ovat tapansa mukaan välillä kyttäilleet tekemisiäni, mutta suurimman osan ajasta vain nukkuneet.

 I've spent the day mostly sitting on the couch, since I woke up really early this morning and just couldn't fall asleep again. I started watching some random Disney-movie on tv and ended up dozing off. I've also planned a few DIY-gift projects as well as some craft projects in general, cleaned up my pets' cages, made dinner and eaten wayyyy too much while watching the president Tarja Halonen welcome all these more or less important and famous people to her Independence party. My dear rats have been stalking me to see if I'm doing anything interesting but mostly they've just been sleeping.


Eilen innostuin tekemään ruokaa vähän pidemmän kaavan mukaan, kun jääkaapissa oleskellut jauheliha uhkaili mennä vanhaksi. Aluksi olin suunnitellut tekeväni juustoisia lihapullia perunoiden kera, mutta päädyinkin sitten valmistamaan täytettyjä (kiinalais-)japanilaisia taikinanyyttejä, eli gyozaa. Törmäsin tosin ongelmiin heti ensimmäisenä taikinan kanssa, en varsinaisesti noudattanut mitään ohjetta tämän kanssa, enkä meinannut saada taikinaan oikeaa koostumusta. Täytteeseen tuli jauhelihan lisäksi melkolailla paljon kaalia ja pari sipulia, sekä mausteita. Taikinan muotoilua aloittaessani muistin omistavani pienen pasteijamuotin, jolla tosin ei saanut leikeltyä kunnon ympyröitä. Ei se oikein toiminut täyttämisvaiheessakaan, joten lopulta väkersin nyytit kasaan omin kätösin. Loppuvaiheessa menetin myöskin hermoni taikinan kanssa, ja paistoin lopun täytteestä sellaisenaan.

Yesterday I spent quite a long time making dinner since I decided to skip regular old potatoes and meatballs and decided to make gyoza instead. I had problems with the dough, but ended up with a relatively tasty result. :)

Valmiista lopputuloksesta en enää muistanutkaan ottaa kuvia. Hyviä kuitenkin olivat, tosin ensi kerralla ostan kyllä taikinan valmiina!



Rottalylleröisetkin saivat herkutella,
hiirumurusta taasen en ole saanut julkaisukelpoista kuvaa,
murutus kun on aivan liian vikkelä moiseen!
~Misantrella

Friday, May 13, 2011

Friday the 13th

Mieliala: tyytyväinen, vähän tosin huono olo ja flunssa iskenyt kyntensä miuhun, grr
Taustalla pyörii: True Bloodin kolmoskausi uudelleen


Yleensä nämä "pahanilman" perjantai kolmannettoista on olleet miulle kaikkea muuta kuin huonoja päiviä, ja vaikka tänään ei ole tapahtunut yhtikäs mitään, ei tämä silti ole mikään poikkeuskaan. :D Mitään pahaa tai huonoa ei ole sattunut, ellei nyt lasketa exäni ilmoitusta viiksien kasvattamisesta! *repeilyä*

Ajattelin näin kyseisen päivämäärän kunniaksi tehdä tällaisen sekametelihärösoppapostauksen. Voisin ihan ensimmäisenä esitellä überhienon sateenvarjoni, jonka tulin voittaneeksi Suzy Vanderbylian puolivuotisarvonnasta maaliskuussa. Sain vieläpä itse valita millaisen varjon tahdon, ihan silkkaa parhautta! ♥ Pitkän pähkäilyn jäljeen päädyin valitsemaan tähän kulmikkaan kaksivärisen varjon lähinnä sen takia, että se on ISO!

Olen myös leivoskellut, sain jostain syystä ilmaisnumeron Ilona-lehteä, jonka takakannesta bongasin kivalta vaikuttavan piirakkareseptin, jota piti sitten tietenkin päästä kokeilemaan. Onnistuin tosin rikkomaan koko piirakan, sillä en malttanut odottaa sen maistamista. En tätä leipomista juurikaan harrasta, ja kyseinen piiras oli ensimmäinen laatuaan, joten en tajunnut, että sen pitää antaa IHAN OIKEASTI jäähtyä ennen leikkaamista, varsinkaan kun ohje ei moisesta maininnut. Kyllä, tässäkin iässä voi olla vielä varsinainen vatipää. :D

Tänään kauppareissulle valmistautuessa mietin kovasti minkälaiset vaatteet sää sallisi päälleen kiskoa, ja vaatekaappia kaivaessa tassuihin osui sitten Lipparin violetit Gangsta Pranksta -caprit, jotka on jääneet peräti ihan käyttämättä vielä. En enää muista mistä tai milloin nämä tulin hankkineeksi, mutta päätin niiden pääsevän nyt ulkoilemaan ensimmäistä kertaa. Harmikseni caprit ovat kuitenkin Lipille tyypillisesti perinteiset perseretkut, joten kaveriksi piti laittaa hieman peffaa peittävä teeppari ja sitten tuo iiihana saman sarjan toppi. Kunhan ei kauheasti tarvitse kumarrella, niin nämä on ihan kivat! ;þ Kaapista sattuu löytymään mustaa liituraitaa, pitäisiköhän näiden inspiroimana väsäillä toisetkin caprit, hmm...

On tässä ikäviäkin sattunut taas, olin lähdössä ulos reippailemaan keskiviikkona, kun huomasin dunassa epäilyttävästi paikallaan heiluvan Nokinekun. Huomasin heti, ettei nyt ole kaikki kunnossa, joten otin hiirun varovasti käsiini ja höpöttelin sille samalla kun yritin selvittää mikä on hätänä ja mitä on tapahtunut. Hiiri ei ollut yhtään oma itsensä, hengittäminen näytti todella vaikealta, eikä se jaksanut liikkua. Sen takajaloissa ei ollut yhtään voimaa, mutta ei ollut kuitenkaan halvaantunut. En oikeasti tiedä mitä sille oli sattunut, oliko peuhatessaan tipahtanut jotenkin huonosti vai mahtoiko kyseessä olla esimerkiksi kasvain, kyseisellä hiirulla kun sokeutui aivan yllättäen toinen silmistä tässä kuukausi-pari sitten. Sokeutuminen ei kuitenkaan sen menoa tai ruokahalua haitannut, joten en murehtinut asiaa sen kummemmin. Olen todella tyytyväinen siihen, että tälle kertaa olin paikalla ja yritin parhaani mukaan auttaa pientä, mutta Nokinekku kuitenkin menehtyi tuosta parin tunnin sisään. =( Kävin samana iltana hautaamassa sen sekä pakastimessa odottaneen siskonsa tuonne pihaan puunjuurelle, sillä en keksinyt muutakaan vaihtoehtoa, enkä halunnut kerätä pakastimeeni kaikkia kolmea. =/

Noniin, eipäs nyt synkistellä tämän enempää! ^^; Viime postauksessa mainitsin tuon CityDealin pitsalahjakortin, no oli siinä pitsalla kokoa! Pitsan tuonut setä katsoi vähän säälivästi, kun olinkin yksin sitä syömässä. :D Kyllähän sen syömisessä muutama päivä meni, mutta se olikin ihan suunniteltu juttu, satuin meinaan olemaan aika persaukinen tuossa juuri silloin...f^^;

Loppuhuipennukseksi vielä Mualiman Raasuin Rotta Mutteri, lääkekuurin vedellessä viimeisiään, huopamakkarana. "En varmana kyllä syö tuota mömmöä enää!"

~Misantrella

Thursday, April 28, 2011

Animal instinct

Nyt on vuorossa tämä liiankin kauan itseään odotuttanut elukkapostaus. Kotonani lusmuaa siis kaksi rottaneitosta sekä kolm---kaksi pientä hiirulaista. Rottatytöt tulivat luokseni kasvattajalta,
ovat siis Alias-rottalasta kotoisin. Väritykseltään ovat silver blue, ja melkoisia hurmureita. ^^ Rottatytöt ovat syntyneet 19.7.2010, ja ovat nyt siis hieman yli yhdeksän kuukauden ikäisiä. Rottisten häkki on väsäilty kirpparilta löytyneestä hyllystä, ja on oikeastaan vieläkin vaiheessa. Hyllyn alaosassa näkyy nuo alkuperäisistä lasiovista muunnetut verkko-ovet, yläosan on isäni tehnyt.

Kuten mainitsinkin, Mutteri on ollut kipeänä, mutta voi onneksi jo paljon paremmin. Lääkekuuria on vielä pari päivää jäljellä, ja se onkin osoittautunut melkoiseksi taisteluksi! Tuota rottaa kun ei meinaa saada huijattua millään syömään tuota lääkettä vapaaehtoisesti, ei auta jugurtit eikä kaurapuurot. Laiheliini on viimein suostunut myös ylipäänsä syömään, keittelin jo kaurapuuroja vanhoista puurotraumoistani huolimatta, ja koin suuria onnistumisen hetkiä, kun Mutteri alkoikin mussuttaa puuroa vapaaehtoisesti. Rotat ovat edelleen eristyksissä toisistaan, mutta varmaankin saavat koko häkin pian taas käyttöönsä. Tällä hetkellä Mutteri asustaa alatasolla, ja Ruuvi yläosassa, lähinnä siitä käytännön syystä, että Ruuvi osaa puskea nuo alaovet auki, kun taasen Mutteri ei.

Mutteri oli alunperinkin siskoksista hieman pienempi sekä arempi yksilö. Kumpikaan ei kauheasti viihdy sylissä tai paikoillaan, virtaa kun riittäisi vaikka muille jakaa. :D Tuon viime viikkoisen lääkärireissun jälkeen Mutteri kuitenkin vietti iltaa sylissäni minun istuskellessa koneen äärellä, ja taisi jopa torkahtaa. Harvinaista herkkua oli se, vaikka tietenkin huolen värittämää. ♥ Harmi kun oli liian pimeää sitä kuvata.

Kipeä pieni rönttönen

Ruuvi taasen voi erittäin paksusti, ja kyttää minua jatkuvasti mahdollisten herkkujen toivossa. Ruuvi on rotista sosiaalisempi tapaus, joka huonettani tutkiessaan pomppii aina välillä luokseni tervehtimään ja jatkaa sitten matkaansa. Tyttönen voi melkoisen pulskasti tällä hetkellä, sillä onnistui salaa syömään myös siskonsa herkut muutamien päivien ajalta, ennenkuin tajusin Mutterin olevan oikeasti kipeä. Onkin nyt ollut sitten pienessä herkkulakossa, ja vaikka onkin saanut jotain pientä aina välillä, on Mutteri saanut nyt enemmän herkkuja sen syömistä ja lihomista edesauttamaan. Typykkä on melkoinen rohmu, sillä ihan mikä tahansa kelpaa, välillä sen ei tarvitse olla edes syötävää. Naureskelinkin parille kaverilleni, että Ruuvi kävisi onnella myös vaikka pöytäni kimppuun, mikäli näyttäisi siltä, että aion itse siitä haukata. :D

"Mitä, etkö sä aio antaa mulle mitään ruokaa?"

Esteenä alatasolle toimii tällä hetkellä violetti muovinen lasi, sekä söpö Hello Kitty -palapelipallo. :D Oli muuten just niin häjynkokoiset reiät, ettei meinannut mikään noihin sopia!





Pienempinä hännällisinä kavereinani hääräilevät hiiruliirut Nokinekku ja Raitapeppu. Kolmas hiirulainen, Toffeekuono, nukkui äkillisesti pois viikko sitten. Hiirulaiset ovat Pirkkalan Lemmikkijutusta, eivätkä ole missään vaiheessa tottuneet käsittelyyn. Eivät kuitenkaan ole missään määrin agressiivisia dunasta napattaessa, kunhan vain kovin säikkyjä. Hiiret saivat kaikki nimensä värityksensä mukaan: Nokinekku on mustaturkkinen, Raitapepun ruskeassa selässä kulkee takaosassa valkoinen raita, ja Toffeekuono taasen oli valkea parilla toffeenvärisellä läntillä. Hiiret ovat noin vuoden ikäisiä, ja olleet seurassani viime kesäkuusta lähtien.

"Miten niin me ei kaikki mahduta yhtäaikaa?"

Hiiret asustivat ensimmäisen kuukauden ajan pieniverkkoisessa jyrsijänhäkissä, mutta kuten pieni vankikarkuri Raitapeppu pian todisti, häkki ei niitä kauaa pidätellyt. Taisi olla ensimmäinen vaiko toinen aamu hiirten kanssa, kun unenpöpperöisenä istahdin koneelle viltin kanssa, ja meni varmaan puoli tuntia, ennenkuin tajusin, että selässäni outoa, paikkaa vaihtavaa nykimistä ei suinkaan aiheuttanut elohiiri, vaan ihan oikeasti hiiri, Raitapeppu nimittäin. :D Onneksi en ollut istahtanut hiiren päälle, enhän ollut tosiaan huomannut suorittaa hännänlaskentaa häkissä aamukoomaltani. ;)

Kuvat hiiruista ovat vanhempia, en ole nyt onnistunut saamaan niistä yhtäkään kunnollista otosta.

Nykyään hiiret asustavatkin kääpiöhamsteriltani Harulta jääneessä dunassa, josta eivät pääsekään karkailemaan. Haru nukkui pois 10.06.2010, enkä ollut itse paikalla jättämässä pienelle hyvästejä. Olin juuri muuttanut, ja jättänyt hamsteripalleron äitini hoiviin, sillä pelkäsin, ettei vanhus selviäisi matkasta. Äitini piti kuitenkin hyvää huolta pienestä ihan viimeisiin hetkiin asti, mikä oli minulle suuri lohtu. Haru oli ensimmäinen jyrsijäni, ja paras mahdollinen sellainen. ♥

Muina lemmikkeinä minulla on vielä vanhempieni luona asustavat kolme kissaa, joista kaksi on tyttöjä, ja tulevat nyt 10 vuotta, sekä yksi poikakissa, joka on saman emon pentuja, mutta vuoden nuorempi. Minulla on joku fiksaatio ö -kirjaimeen, sillä kissojeni nimet ovat Rölli, Mörri, ja Mökö... f^^; Myös pikkusiskoni kissa Kinuski, joka on Mökön kanssa samasta pesueesta, asuu vanhempieni luona.

~Miau, tuumii Misantrella
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...