Friday, January 13, 2012

Seagreen and snow white

Olen taas tylsä, ja postailen kuvia lumesta. En tosin ollut yhtä ilahtunut lumisateesta eilen tallustellessani kohti terveyskeskusta viedessäni reseptiä uusittavaksi, melko kivasti ehti kastua, varsinkin kotimatkalla, kun lumi lenteli tuulen mukana suoraan päin naamaa.
Parvekenäkymä, satoi lunta, mikä ei kuvasta näy.
Pihanäkymä

Piipahdin tänään postissa sekä noutamassa että lähettämässä paketin, ja meikkailin sitten oman pakettini sisällön mukaisesti. Satunnaisen päähänpiston johdosta yritin meikata myös huulet, ja tulin jälleen kerran siihen lopputulokseen, että en vain yksinkertaisesti pysty käyttämään huulipunaa, ellen tee pientä nukensuuta huulien keskellä, huuleni ovat niin täysin eriparia, että edes täydennysfeikkaus ei auta. Vihaan toispuoleisesti ylikasvanutta leukaluutani ja kaikkia sen tuomia ongelmia... =(
Täydellinen esimerkki siitä, miksi VIHAAN kasvojeni muotoa. =(
Hymyillessä tai sivuttain huulimoka ei onneksi ole aivan yhtä räikeä.
Tämän takia se kameran akku tosiaan veteli viimeisiään, oli vähän turhan hauskaa meikkaillessa.
Hiuksetkin tosiaan vielä täysin laittamatta tässä vaiheessa...
Pakettini sisälsi tosiaan ihanan vihreänsävyisen peruukin, johon rakastuin niin täysin Rosin blogissa, että tulin hankkineeksi samanlaisen, ja vielä tosiaan samanvärisenä. Hirveää matkimista, zomg! Vielä jos jossain vaiheessa saisin jonkun ihanuuden violettina... En tosin pidä tuosta kirkuvanpinkistä jo omistamastani peruukista, lähinnä sen mallin ja kutittavuuden takia, joten senkin voisi jossain välissä uusia. Nykyään löytyy paljon nättejä ja kohtuullisen laadukkaitakin feikkitukkia edullisesti, mikä on tietty kauhean kiva asia, kun en halua tästä mustasta väristäni luopua. Klipsipidennyksiä olen myös himoinnut jo pidemmän aikaa, mutten vain ole vielä saanut aikaiseksi hankittua.

Cute and curly!
Muokattu kuva
Salamalla otettu, kiiltää hurjasti tässä, joten ehkä pieni talkkaus olisi paikallaan.
Muokkaamaton kuva.
Kamerastani loppui tietenkin akku jo aamupäivästä, enkä hoksannut laittaa sitä lataukseen kun vasta tässä illanmittaan, joten peruukkikuvat ovat webcam/vanha laatikkokameralaatua. Oli muuten todella outoa käyttää tuota Penta-chania näin pitkästä aikaa! O_o

Ostin myös Seppälästä testiin parit mattakynsilakat, nämä on ilmeisesti joku uutuus valikoimassa. Miulla ei ole yhtäkään mattalakkaa, joten pakko testata, näistä oli tosi kivoja sävyjä myöskin, joten jos osoittautuu laadultaan hyväksi, niin hamstraan kyllä muitakin. :) Hintaa oli 2,95e/kpl.

Olen myös todennut olevani maailman surkein kommentoija, vaikka monia blogeja seuraankin ja suorastaan janoan jatkuvasti uutta luettavaa. Yritän siis parantaa tapojani tämänkin suhteen. :P Luettavasta puheenollen, en ole saanut vielä päätettyä minkä kirjan ottaisin seuraavaksi työn alle, tässä vähän ennen joulua tulin lukeneeksi kolmannen omistamani Gaimanin teoksen American Gods. Toisaalta nyt kun olen taas saanut vanhempieni luota jo omistamiani kirjoja, voisin kokeilla lueskella myös LotRin englanniksi, koska se vähän jäi, sillä miulla oli aikoinaan työn ja tuskin kanssa lukea se myös suomeksi. Ei muuten, rakastan fantasiakirjoja, mutta Tolkienin hurjat kuvailut kaikesta mahdollisesti vaan ei millään tahtoneet iskeä miuhun, ja sain kirjan luettua vasta kolmannella yrityksellä alkukyllästymisien jälkeen. Kai miu sitten vaan tykkään "roskafantasiasta" liikaa, koska voisin lukea Dragonlance Kronikat kerta toisensa jälkeen, ja silti tuntea samoin jokaisella lukukerralla... Rakastan kirjoja, jotka saavat minut itkemään, nauramaan, tuntemaan, ja elämään hahmojen mukana. ♥

~Misantrella

P.S. Happy Friday the 13th!

5 comments:

  1. Heei voisitko kertoa enemmänki tuosta leuastasi ja mikä siinä sitten on vialla? Kyselee toinen leukavammainen. (älä ota loukkauksena!) :)

    ReplyDelete
  2. Mulla on siis leukaluu harrastanut liikakasvua toispuoleisesti pikkuhiljaa vuosien mittaan lapsena/nuorena, mikä sitten johti tuohon näkyvään kasvojen epäsymmetrisyyteen. Sen lisäksi siitä on koitunut ihan fyysisiä ongelmia, kuten leuan jatkuva napsuminen oikealla puolella, varsinkin haukotellessa. Napsunta kävi myös kipeäksi, joten sitä on yritetty avustaa purentakiskolla, leikkauksesta myöskin oli puhetta joskus kymmenisen vuotta sitten, mutta siihen ei sitten koskaan päädytty. Hampaat ovat myös vähän hankalasti, hampaiden keskikohdat poikkeavat toisistaan puolisen senttiä, ja ne täytyisi rautojen avulla asemoida kokonaan uusiksi, mikäli leuka joskus vielä leikataan. Napsuminen on onneksi korjaantunut leukanivelen puhdistusleikkauksen avulla, mutta ulkonäköön liittyvään ahdistukseen ei tietty mikään oikein auta.

    ReplyDelete
  3. No mulla on itselläni sellainen sairaus kuin hemifaciaalinen microsomia jonka takia multa puuttui toinen leukanivel. Nykyään siinä on proteesi paikoillaan. Mun kasvot on kuitenkin vielä vinot joten tiedän että se ahdistaa. Muistelen että itsellänikin napsahteli kun haukotteli :D Ne leikkaukset on sitten mun käsityksen mukaan aika isoja ja hankalia ja parantumisessa menee pitkään. Mulla leikkaukset jouduttii tekee kahdessa osassa kun turvotus oli niin suurta ja koko paranemisprosessi kesti varmaan 8kk. Kuitenkin meillä taitaa olla eri sairaudet kyseessä niin en sitten tiedä sulle suunnitelluista leikkauksista :P

    ReplyDelete
  4. Pahoittelen, että kommentoin vanhaan merkintään, mutta minusta juuri ensimmäisessä kuvassa näytät luontevimmalta, kun annat (mielestäni) pienen epäsymmetrisyyden näkyä. Minusta kasvoissasi ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Useimmiten parhaat puolet tulevat esiin, kun ei yritä piilottaa ns. virheitä, tämän yritän itsekin saada kallooni. Minusta juuri "virheet" tekevät kasvoista ja muistakin piirteistä mielenkiintoisia ja kauniimpia kuin kovin geneeriset kauneusleikkauksilla saavutetut naamat.

    Ikävää silti, että leuka aiheuttaa fyysisiä ongelmia, toivottavasti siihen löytyy apua tarvittaessa. Kosmeettisesta puolesta olet aivan turhaan huolissasi minusta. Olet oikein kaunis varsinkin rehellisesti luonnollisena, niin kuin ihmiset muutenkin. Mutta joo, tämä on vain minun mielipiteeni.

    C.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Onhan se totta, että epätäydellisyydet tekevät ihmisistä kiinnostavia ja erilaisuus on aina kiehtovaa. :) Useimmiten ihmiset eivät huomaa koko kasvojuttua ennen kuin siitä sanon (mitä en ihan oikeasti voi ymmärtää, itselleni se on niin päivänselvää), mutta koska olen itse joutunut pärstääni peilistä katselemaan jo useamman vuoden, niin en muuta näekään. :/ Kiitos kuitenkin kauniista sanoistasi. :)

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...