Saturday, January 7, 2012

At least I'll have warm feet

Onnistuttiin eilen sitten lopulta paikkaamaan välejä ystäväni kanssa. Myönnän reagoineeni kenties vähän turhankin voimakkaasti ja totta kai syytä oli myös allekirjoittaneessa, mutta tuntui, että vastaan tuli lopulta se viimeinen pisara. Osasyynä pahaan mieleen ja jopa fyysiseen pahoinvointiin oli tietenkin se, että olin taas huomaamattani unohtanut ottaa masennuslääkkeet parilta päivältä, ja unohtelun vaikutuksen sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin huomaa todella nopeasti... Totesimme kuitenkin kumpikin olettaneemme liikaa ja ottaneemme asioita vähän itsestäänselvyytenä. Tänä vuonna aiommekin taas panostaa enemmän ystävyyteemme, olemme molemmat sen ansainneet. Maanantaina nähdään sitten ihan livenä taas kahvittelun ja kenties pikku shoppailureissun parissa. :) All is good in the world again.

Tänään olenkin viettänyt varsinaista mummoilupäivää todella huonosti nukutun yön jälkeen. Yöunien saldoksi taisi jäädä hädintuskin neljä tuntia, suurimman osan ajasta vain pyörin sängyssä kun jalkoja särki, elukat melusi, ja itseäni turhautti unettomuus. Lopulta sitten heräiltyäni aloin siivoamaan eteistä siihen kuntoon, että kehtaisin avata ovenikin, sillä olin sopinut yhden noutokaupan FB:n Goottikirppiksen kautta. Eteiseni alkaa olla nyt ihan kivassa järjestyksessä taas, sain myös koluttua kaikki eteisen kaapit läpi. Kaappeja tutkiessani sain samalla tehtyä yleisinventaariota jemmassa olevista kankaistani, järjesteltyä kenkiäni, sekä todettua, että osa niistä lähtee kyllä myyntiin. Harmikseni en löytänyt talvivaloistani kuin ne keltaisiksi palaneet pinkit, ja koska en pidä keltaisesta valosta, jätin ne sinne mistä löysinkin. Ehkä ne lediversiot tulevat vielä jostain vastaan...
Idioottilaatikko on jumalani, tätä olen nyt palvonut viimeisen viikon ajan... Elukat piti tietenkin saada samaan kuvaan. :P Töllöttimestä tuli kuvaushetkellä Aliens - Paluu.
Olen muutenkin järjestellyt tavaroita, mutta homma on silti edelleen kesken. On vaikeaa pitää kotinsa siistinä, kun sattuu olemaan tällainen tavarahamsteri, joka ei ikinä jaksaisi siivota... :P Siivoilin kuitenkin myös elukoiden häkit, höpöttelin minihypylleni Raitapepulle, joka ei suostunut unosiltaan tulemaan kameran ulottuville. Rotatkin pääsivät vaihteeksi juoksentelemaan pitkin lattioita ihan urakalla, kun kaikki vähänkin arvokkaampi oli turvassa niiden hampailta ja tallustelun lomassa syntyviltä pissivanoilta. Keittiössä tuli myös uurastettua hetkinen, kaikki viikon mittaan kertyneet tiskit tuli siivoiltua pois ja päädyin myös sekoittelemaan jääkaappiin kahvihyytelön viikonloppuherkuksi. Kyseiseen jälkkäriin törmäsin ensimmäisen kerran Viikinkimiehen sitä valmistaessa eräällä Oulunreissulla, ja vaikkei senkertainen sekoitus ehkä ihan sataprosenttisesti onnistunutkaan, tykästyin siihen silti. Tulin tehneeksi kahvihyytelöä itse ensimmäisen kerran vanhempieni luona jouluaattona joulupäivällisen jälkiruuaksi, ja tuntuivat muutkin siitä tykkäävän. :) Itse tosin tapojeni mukaan sovelsin löytämääni reseptiä sen verran, että ensimmäisellä kerralla korvasin n. puolet kermasta Floran vaahtoutuvalla vaniljalla, ja tällä toisella kokeilulla käytin pelkästään vaniljavaahtoa ja vähemmän sokeria. Mitä nyt sitä maistella ehdin, niin hyvää tuli! :)
Iik, vessapaperirullassani on hiiri!
Mummoiluni lomassa ehdin myös torkkua sohvalla puolisen tuntia, ja olen onnellisena viettänyt lopun iltaa telkkarin edessä sukkapuikot kädessä; satuin nimittäin löytämään kaapista pari vuotta sitten aloitetun villasukkaprojektin, joka tuntemattomasta syystä jäi ihan alkutekijöihinsä. Innostuin tottakai jatkamaan, ja melko kivasti tuo onkin edennyt yhden illan aikana. :) Mustat pehmoiset villasukat, yay!
Vasemmanpuoleinen löytyi valmiina, lisäsin siihen pari kerrosta. Oikeanpuoleinen aloitettu tänään. Käytössä musta Nallen aloevera-lanka, jonka äiti aikoinaan sponsoroi.


I have felt like such an old lady today; I didn't get much sleep because my legs were aching, the rats were making a lot of noise, and I was just generally feeling annoyed, because I was really tired and sleepy but just couldn't fall asleep. I spent the day mostly cleaning and tidying up my appartment, made a dessert out of coffee and vanilla cream (yum!), and found a couple-years-old sock project I had -for reasons unknown- abandoned right after starting. All in all, I've had quite the productive day, and am quite happy. Not such a bad way to spend Friday evening, I guess I'm seriously getting old...xP

~Misantrella

2 comments:

  1. Villasukkia on ihana tehdä ja muita neulomisjuttuja :) Mulla projektina on villapaita vetoketjulla, mutta se on kesken kun en jaksa tehdä ainakaan tällähetkellä :D

    ReplyDelete
  2. Varsin rentouttavaa tosiaan, istuskella telkkarin äärellä puikot kädessä. :) Uu, sulla on sit isompi projekti menossa!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...