Taustalla humisee: hiirien juoksupyörä
Kävin jälleen "keskustelun" exäni kanssa, ts. vietin 47 minuuttia itkien ja soperrellen puhelimeen. Matkani jälkeen sain kuulla Pupuhypyltä exäni löytäneen jonkun uuden sillä aikaa, kun olin reissussa. Eihän asiassa muuten mitään ihmeellista olisi...
....ellen olisi ollut täysin siinä uskossa, että meillä oli jonkinsortin suhde ja asiat vielä selvittämättä. ='( Ilmeisesti olin kuitenkin ainut osapuoli, joka oli tätä mieltä. Exäni kun oli täysin siinä uskossa, että olimme vain pitäneet hauskaa yhdessä niin kauan, kunnes joku parempi tulee vastaan. Surulliseksi asian tekee se, että olin ehtinyt rakastua häneen uudelleen...
Sain kuulla asiasta 2.9., kun satunnaisesti kysyin Pupuhypyltä tietääkö hän mitä exälleni mahtaa kuulua, en näet ollut itse uskaltanut vielä hänelle soittaa, kun hänestä päin ei ollut kuulunut mitään. Matkani aikana en saanut pidettyä yhteyttä oikein kehenkään, sillä yllätyksekseni kännykkäni ei toiminutkaan Kanadassa, enkä saanut nettiä toimimaan läppärilläni. Olin siis täysin pihalla kaikesta, mitä täällä oli sinä aikana tapahtunut. Pupuhyppy sitten ilmoitti, ettei tiedä tulisiko hänen kertoa, sillä hän oli exälleni luvannut olla hiljaa, mutta oli kuitenkin sitä mieltä, että asia olisi parempi kuulla ystävältä. Hän ei myöskään aikonut sinisilmäisesti minulle asiasta valehdella. Pystyin hetken aikaa teeskennellä, ettei asia kosketa minua, mutta melko pian purskahdin itkuun Pupuhypyn sohvalla, ja lähdin kotiin. Hänellekään en ollut asiasta halunnut puhua, sillä hän on ollut jo kauan sitä mieltä, että minun pitäisi unohtaa moinen lurjus, ja jatkaa eteenpäin. Kotimatkalla sitten laitoin seuraavanlaisen tekstiviestin exälleni, odottamatta sen kummempaa vastausta.Olen kiitollinen siitä, että tuliaisesi on jotain särkyvää, mutta samalla surullinen, sillä se oli ainut kaltaisensa, jonka kaupasta löysin. Olen ollut todella typerä miettiessäni sua matkankin aikana, vaikka yhteydenpitokeinoja ei ollutkaan. Turhaan olen myöskin miettinyt, kuinka kovasti haluaisin sut taas nähdä, kuvittelinhan asioiden olevan vielä auki. Onhan siitä kulunut jo hätinä kuukausi, kun viimeksi nukuin sängyssäsi. Tiedänpähän ainakin, miksi sain niin kylmää kohtelua, kun vielä kentältä soitin.. En usko, että tuun koskaan pääsemään meistä yli. Kiitos ja hyvästi.
Vastaus kuitenkin myöhemmin tuli, sitä ennen tosin Pupuhyppy ehti soittaa ja ilmoittaa exäni haukkuneen hänet pystyyn. Myöhemmin illalla exäni sitten soitti, hän oli ollut iltavuorossa, eikä ollut pystynyt reagoimaan asiaan sen kummemmin aiemmin. Kello taisi olla jo 12 yöllä, kun vielä huusin täyttä kurkkua puhelimeen. Muutaman katkaistun puhelun ja ilkeiden sanojen jälkeen päädyin vielä selittämään omaa kantaani messengerin välityksellä. Lopulta tulin ymmärretyksi (itku + epämääräinen huutaminen ei välttämättä auta kauheasti saamaan omaa kantaansa esille..), mutta exäni oli silti sitä mieltä, että kaikki oli omaa syytäni. Ja on samaa mieltä edelleen. Joka tapauksessa, päätin jo tuolloin, että on molempien, varsinkin itseni kannalta parempi katkaista välit lopullisesti.
Noh, tässä hengessä lähetin sitten hänen edellisellä käynnillään unohtamat tavaransa takaisin, ilman mitään viestiä, koska sanottavaa ei enää ollut. Sunnuntaina sain sitten mesessä viestiä, että paketti oli päässyt perille. En ensin meinannut vastata asiaan mitään, mutta ilmoitin sitten kuitenkin tehneeni vain velvollisuuteni. Keskustelu jostain syystä vain jatkui, ja lopulta totesimme molemmat kaipuun ystävään. Olemmekin sitten jutelleet nyt joka ilta (iltavuorot jälleen) mesen välityksellä, kunnes tänään sivuttiin aiheita, joista en halunnut puhua ja joita en halunnut kuunnella. Loppu onkin melko selkeää, tällä kertaa välirikko pitää... Sen on pakko, tai en saa koskaan liimailtua sirpaleitani kasaan...
parhaansa mukaan itsetuhoisia ajatuksia torjuen, ~Minya
P.S. Taustatietoa: Exäni oli minulle todella tärkeä, hän oli alusta alkaen tukena pikkusiskoni kuoleman aikana ja sen jälkeen, ensin ystävänä, sitten rakkaana. Hänen kanssaan kokeilin ensimmäistä kertaa avoliittoa, koimme paljon muutakin yhdessä. Hän on ehkä tärkein ihminen elämässäni, ja nyt minun on pakko päästää irti... Ja se sattuu ihan helvetisti. Olin itse kaukana täydellisestä tyttöystävästä, olenhan itsepäinen, temperamenttinen pieni paskiainen, kuten Härän kuuluukin olla. Tein ja sanoin typeriä asioita, joita kadun edelleen. Jätin myös aivan liian paljon tärkeitä asioita sanomatta, puhuminen ei ole koskaan ollut helppoa yksinäiselle tytölle, jota on kiusattu ensimmäiseltä luokalta lähtien. Luottaminen on vaikeaa, kun parhaatkin ystävät kääntävät selkänsä ja puukottavat selkään. Olen myöskin ollut aina ensimmäisenä luovuttamassa vaikean paikan tullen, koska on helpompi jättää, kuin tulla jätetyksi.
Täydellinen ei ollut myös hänkään, heti suhteemme alusta lähtien hänen entinen tyttöystävänsä yritti sotkea välejämme, ja onnistui melko pian omalla käytöksellään jopa tuhoamaan luottamukseni exääni, niin ettei se koskaan täysin palautunut. En myöskään pystynyt ikinä unohtamaan kyseistä tapahtumaa, minkä vuoksi vihaan tätä naista edelleen enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin!
Meillä oli jotain kaunista, ja kuvittelin 100%, että hän tulisi olemaan viimeiseni. Jopa sen jälkeen, kun muutimme erillemme, vielä senkin jälkeen, kun omasta tahdostani erosimme. Emme kuitenkaan pystyneet pysyä erossa, vaikka kumpikin luuli jo löytäneensä uuden onnen. Näiden "suhteiden" kaatuessa heti alkuunsa, palasimme taas toistemme luo. Tapailimme salaa jopa ystäviltämme, siksi kai kuvittelinkin tämän viimeisimmän vaiheen olevan yhä samaa. Hetken erossa olo sai tunteet jälleen roihuamaan, ja kuvittelin meidän vielä palaavan yhteen, jahka hänkin saisi muutettua pois kotikaupungistaan, ja olisimme taas lähellä toisiamme. Toisin kuitenkin kävi, ja tuloksena on jälleen yksi särkynyt sydän...
Kuvat DeviantArtista
Vastaus kuitenkin myöhemmin tuli, sitä ennen tosin Pupuhyppy ehti soittaa ja ilmoittaa exäni haukkuneen hänet pystyyn. Myöhemmin illalla exäni sitten soitti, hän oli ollut iltavuorossa, eikä ollut pystynyt reagoimaan asiaan sen kummemmin aiemmin. Kello taisi olla jo 12 yöllä, kun vielä huusin täyttä kurkkua puhelimeen. Muutaman katkaistun puhelun ja ilkeiden sanojen jälkeen päädyin vielä selittämään omaa kantaani messengerin välityksellä. Lopulta tulin ymmärretyksi (itku + epämääräinen huutaminen ei välttämättä auta kauheasti saamaan omaa kantaansa esille..), mutta exäni oli silti sitä mieltä, että kaikki oli omaa syytäni. Ja on samaa mieltä edelleen. Joka tapauksessa, päätin jo tuolloin, että on molempien, varsinkin itseni kannalta parempi katkaista välit lopullisesti.
Noh, tässä hengessä lähetin sitten hänen edellisellä käynnillään unohtamat tavaransa takaisin, ilman mitään viestiä, koska sanottavaa ei enää ollut. Sunnuntaina sain sitten mesessä viestiä, että paketti oli päässyt perille. En ensin meinannut vastata asiaan mitään, mutta ilmoitin sitten kuitenkin tehneeni vain velvollisuuteni. Keskustelu jostain syystä vain jatkui, ja lopulta totesimme molemmat kaipuun ystävään. Olemmekin sitten jutelleet nyt joka ilta (iltavuorot jälleen) mesen välityksellä, kunnes tänään sivuttiin aiheita, joista en halunnut puhua ja joita en halunnut kuunnella. Loppu onkin melko selkeää, tällä kertaa välirikko pitää... Sen on pakko, tai en saa koskaan liimailtua sirpaleitani kasaan...
parhaansa mukaan itsetuhoisia ajatuksia torjuen, ~MinyaP.S. Taustatietoa: Exäni oli minulle todella tärkeä, hän oli alusta alkaen tukena pikkusiskoni kuoleman aikana ja sen jälkeen, ensin ystävänä, sitten rakkaana. Hänen kanssaan kokeilin ensimmäistä kertaa avoliittoa, koimme paljon muutakin yhdessä. Hän on ehkä tärkein ihminen elämässäni, ja nyt minun on pakko päästää irti... Ja se sattuu ihan helvetisti. Olin itse kaukana täydellisestä tyttöystävästä, olenhan itsepäinen, temperamenttinen pieni paskiainen, kuten Härän kuuluukin olla. Tein ja sanoin typeriä asioita, joita kadun edelleen. Jätin myös aivan liian paljon tärkeitä asioita sanomatta, puhuminen ei ole koskaan ollut helppoa yksinäiselle tytölle, jota on kiusattu ensimmäiseltä luokalta lähtien. Luottaminen on vaikeaa, kun parhaatkin ystävät kääntävät selkänsä ja puukottavat selkään. Olen myöskin ollut aina ensimmäisenä luovuttamassa vaikean paikan tullen, koska on helpompi jättää, kuin tulla jätetyksi.
Täydellinen ei ollut myös hänkään, heti suhteemme alusta lähtien hänen entinen tyttöystävänsä yritti sotkea välejämme, ja onnistui melko pian omalla käytöksellään jopa tuhoamaan luottamukseni exääni, niin ettei se koskaan täysin palautunut. En myöskään pystynyt ikinä unohtamaan kyseistä tapahtumaa, minkä vuoksi vihaan tätä naista edelleen enemmän kuin ketään koskaan aikaisemmin!
Meillä oli jotain kaunista, ja kuvittelin 100%, että hän tulisi olemaan viimeiseni. Jopa sen jälkeen, kun muutimme erillemme, vielä senkin jälkeen, kun omasta tahdostani erosimme. Emme kuitenkaan pystyneet pysyä erossa, vaikka kumpikin luuli jo löytäneensä uuden onnen. Näiden "suhteiden" kaatuessa heti alkuunsa, palasimme taas toistemme luo. Tapailimme salaa jopa ystäviltämme, siksi kai kuvittelinkin tämän viimeisimmän vaiheen olevan yhä samaa. Hetken erossa olo sai tunteet jälleen roihuamaan, ja kuvittelin meidän vielä palaavan yhteen, jahka hänkin saisi muutettua pois kotikaupungistaan, ja olisimme taas lähellä toisiamme. Toisin kuitenkin kävi, ja tuloksena on jälleen yksi särkynyt sydän...
Kuvat DeviantArtista
No comments:
Post a Comment