Sunday, May 12, 2013

Vappuviikonloppu

Edellisestä työpaikasta lähdettiin viettämään saunailtaa maalle juuri viimeisenä työpäivänäni, joten läksin matkaan kivoin sekä haikein fiiliksin. Tarjolla oli hyvää ruokaa, juomisia, savusauna sekä palju, joten mikäs sen parempaa! ^___^

Ensin pällisteltiin vanhoja autoja sekä traktoreita































Palju ja järven rannassa sijaitseva terassillinen pikkumökki, jossa grillailtiin makkaraa illan pimetessä


Koiruli halusi kovasti tehdä tuttavuutta, ja tuli pussailemaan ja muutenkin lähes syliin vähän väliä
Tyyni järvimaisema
...tosin vesi on hieman ehkä vielä kylmää...
 Ilta oli varsin mukava, vaikka jatkosuunnitelmat eivät ihan menneetkään kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Lauantaina tulikin sitten nukuttua taas lähes koko viikon edestä, ja synttärijuhlien valmistelu jäi lopulta aika minimiin. Vietettiin siis Pupuhypyn kanssa jälleen kimppasynttäreitä, kun meidän syntymäpäivät on tosiaan niin lähellä toisiaan. Kasvispiirakka jäi tekemättä, mutta tarjolla oli kuitenkin dippikasviksia, kakkua ja naposteltavaa. Violetti lepakoilla koristettu herkku on täysin Tiin käsialaa, kiitokset hälle! ^__^



Nananana nananana nananana BATCAKE!
Kuvien ottaminen oli aika olematonta, ja suurin osa kamerasta löytyneistä kuvista julkaisukelvottomia, mutta tässä hieman tunnelmia.

Yhteinen älykkyysosamäärämme tuppaa usein putoamaan roimasti, mikä ei kauheasti Sipulimiestä lämmitä...
(Note to self: voisin opetella istumaan vähän sievemmin, jalat ristissä ja selkä suorassa...)
I choose you!
Näytän hyvältä punapäänäkin, mutta itse en silti innostunut tästä ideasta...
Kiitos kaikille osallistujille, miulla oli kivaa, aina siihen isoon pahaan päänsärkyyn asti! ^___^

~Misantrella

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...