Sunday, March 31, 2013

Hair projects - extensions

Pitkäperjantai oli allekirjoittaneelle oikeastikin varsin pitkä päivä. Heräsin aamulla jo seitsemältä, ja pomppasin samantien ylös. Aikani datailtuani päätin saada jotain hyödyllistäkin aikaiseksi, joten aloitin järjestämällä pöytäni, keräämällä tavaroita lattialta ja viikkaamalla vaatteita kaappiin. Sain myös imuroitua suurimmat villakoirat sängyn ja sohvan alta, sekä purut matosta. Varsin tyytyväisenä siistiin kämppääni vietin hieman lisää aikaa koneella katsellen vanhempia CSI Las Vegasin jaksoja, kunnes sitten siirryin hiusprojektin kimppuun.

Olin joskus ajat sitten tilannut ebaysta parin dollarin platinablondit klipsilisäkkeet, joita en kuitenkaan ollut sovittelua lukuunottamatta käyttänyt. Päätin testailla miten shokkiväri mahtaa tarttua keinokuituun, joten upotin kahteen klipsiin Fudgen pinkkiä väriä, sekä toisiin kahteen Fudgen Blueberry Hill -violettia. Jätin lisäkkeet muhimaan pariksi tunniksi, ja otin seuraavan projektin esiin: Pupuhypyltä "suoraan päästä" ostetut mustat teippilisäkkeet. Nämä lisäkkeet olivat ihan aitoa hiusta, niitä oli todella monta, ja ne olivat kauniisti ilmaistuna ihan takussa ja aika inhan tuntuiset. Pesin ne lempparishampoollani ja tungin perään rutkasti hoitoainetta, ja jätin myös nämä muhimaan ja pehmentymään.

12 clip-on hair extensions (synthetic fiber)
Fudge Paintbox Creative Conditioning Colour in Blueberry Hill and Pretty Flamingo

Noh, illemmalla sitten muistin pestä shokkivärit hiustupoista pois, ja kas kummaa, kuten vähän pelkäsinkin, ei keinokuitu imenyt itseensä väriä ollenkaan. Pinkit pesin ensimmäisenä, ja vain lanka, jolla klipsit on kiinnitetty hiuksiin oli värjääntynyt. Violettien kanssa lähes sama - paitsi nämä olivat oikeasti muuttaneet väriään! Ei tosin violeteiksi, mutta hopeisiksi. Ihana lopputulos, vaikkei ollutkaan se toivottu. :) Nyt mietin saisinko saman aikaiseksi ihan vaan hopeashampoota käyttämällä, sillä tuo hopeanvalkoinen klipsi tulee paljon varmemmin iskettyä päähän platinablondiin verrattuna.

Purple vs. pink
Purple vs. pink
Purple vs. pink vs. au naturel

Mustat hiukset olivat myöskin pehmenneet mukavan tuntuisiksi, joten huuhtelin niistä pois kaiken ylimääräisen ja asettelin kuivumaan. Seuraavana aamuna totesin, että ovat osittain edelleen takussa, minä kun en niitä kosteina alkanut millään muotoa harjailemaan. Edelleen olisi hankintalistalla tuo paljon kehuja kerännyt Tangle Teezer, joita onkin Sokoksella tullut katseltua jo sillä silmällä... ;)

Black tape extensions, real hair
~Misantrella

I managed to get something useful done on Friday, since I woke up at seven in the morning. I re-watched several older episodes of CSI Las Vegas (the ones with Lawrence Fishburne), cleaned my room, and decided to finally do a hairproject I had been thinking of for a while. I had these 12 synthetic fibre - platinum blonde clip-on extensions that I had bought from ebay some time ago but never really used. I also had some cool hair dyes that I can't use atm, so I thought what the heck, let's see if this material can absorb some hairdye. 

I covered 2 of the clips in Fudge Pretty Flamingo and another two in Blueberry Hill, and let them sit for about two-three hours. As I had feared, the colour stuck only to the tread used to sew in the clip, but the purple turned the fibers silver! Not what I had hoped, but works for me! :) I wonder if silver shampoo would do the same, since I'd be much happier using silver extensions compared to the blonde ones... ;)

I had also bought real-hair tape extensions from Pupuhyppy a year or so ago, and hadn't done anything with them. She had used them, and they were really tangled and felt a bit icky, so I washed them with my favourite shampoo and left them soaking in conditioner. They felt really nice and soft after rinsing out the conditioner, but since I didn't brush them at all before they were dry, they're still a bit messy. I also need to remove the remainders of the tape glue and add new tape before I can even think about using them, but they're so much nicer now. :) But I really should get one of those Tangle Teeze -brushes, since these were a pain to sort out with my horrible hair brush....

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...