Sunday, July 22, 2012

How to break a heart? It is not difficult, anyone can do it.

Hupsansaa, elämä on taas tullut blogiharrastuksen tielle. Kymmenet postaukset odottavat lukemista, ja pitäisi saada järjesteltyä omatkin ajatukset jonkin sortin kirjalliseen muotoon, tulihan tässä kuitenkin vietettyä erittäin hieno viikonloppu Lumouksessa rellestäen.

Edellisen viikonlopun vietin ihan ex tempore erään tuttavani kanssa, kun perjantai 13. suunnitelmani olivat ensin pyllähtäneet sievästi. Viikonloppu oli yksi parhaimmista pitkään aikaan, ja sai miut vain kaipaamaan parisuhdetta entistä enemmän. En halua olla enää yksin, en jaksa aina olla vahva ja itsenäinen. Välillä toivon, että olisi joku, jonka edessä voisin vain paljastaa miten väsynyt ja rikkinäinen oikeasti olen. Joku, joka ymmärtäisi ja välittäisi ja pitäisi hyvänä. Haluan rakastaa ja saada vastarakkautta, siksi kai typerä sydämeni olikin niin avoin ja haavoittuvainen. Onnistuin siis täysin vahingossa ihastumaan juuri siihen väärään henkilöön, minkä takia loppuviikko onkin sitten mennyt melko kurjissa fiiliksissä. Minä kun tiesin jo valmiiksi, että kyseisen henkilön kanssa ei minkäänsortin tulevaisuutta olisi. :(

~Misantrella

The heart is a peculiar thing: so easily shattered, while remaining perfectly intact. I've accidentally gone and developed feelings for the one person that I'll never have a future with. Sucks to be me right now.


2 comments:

  1. Todella kurjaa kulla, että sinulla on käynyt noin :( Kaikki kääntyy kyllä vielä parhain päin! Jaksamisia :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos, hirveä masistelukausi oli menossa tuossa muutaman päivän ajan, mutta siitä on nyt viimein päästy taas ryömimään ylös! Pitäisi yrittää enemmän keskittyä kaikkiin positiivisiin asioihin, eikä aina vain niihin negatiivisiin.

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...